View Full Version : Muutoksen säännöistä
Jorma Nordlin
15.12.2011, 23:10
Katselin tossa sääntöjä ja on tota järjestökokemusta muualta niin jäin miettimään kun puheenjohtaja ja hallituksenjäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, niin miten sitten hallitsette sellaisen tilanteen jos käykin niin, että puheenjohtajan kanssa tulee ongelmia tai hallituksen kanssa tulee ongelmia? En nähnyt että olisi säännöissä ollut mainintaa menettelytavoista tällaisissa tilanteissa. Jos puheenjohtaja tai hallitusten jäsenet eivät jätä tehtäväänsä kesken kauden, niin miten ihmeessä saatte vaihdettua ne jos tilanne käy vaikeaksi, vai kiristelettekö sitten hampaitaan kaksivuotta? Nyt kyse ei ole sellaisista tilanteista, joissa olisi syyllistytty johonkin laittomuuksiin, vaan esimerkiksi tulee ongelmia yhteistyössä. Tällaisia tilanteita on sellaiset joissa yhdistyksen toiminta lamautuu riitoihin. Säännöissä on hyvä olla aina selvästi määritelty jokin ulospääsytie.
Mikä taho käyttää puolueessa sääntötulkitsijan valtaa? Heillä on suurin valta oikeasti, jos kaikki menee hyvin eikä ole ongelmia niin sitten asiat sujuvat, mutta jos tähän porukkaan pääsee sellaisia jotka haluavat vain turvata oman asemansa, niin ongelmia syntyy. Sääntötulkinnoilla on mahdollista turvata oma asemansa. Olen nähnyt järjestötyössä monenmoista vedätystä. Valitettavasti jokaiseen yhdistykseen jäsenmäärän kasvaessa tulee sellaista väkeä, joiden tarkoitus on kiivetä ylöspäin, he eivät ole aidosti kiinnostuneita yhteistyöstä. Ovat kiipijöitä.
Oula Lintula
16.12.2011, 02:05
Hallitus voi kutsua koolle puoluekokouksen ja tehdä sille aloitteen itsensä erottamisesta (ja uuden hallituksen valitsemisesta tilalle). Tosin tämä edellyttää sitä, että ongelmallisia ihmisiä on hallituksesta vähemmistö, eivätkä niiden joukossa ole ainakaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja molemmat.
Mikäli ongelmallisia ihmisiä on hallituksesta enemmistö, tai vaikka vähemmistökin johon kuuluvat sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja, ei hallitus ole toimintakykyinen eikä siten tietenkään tällaista aloitetta tee. Silloin otetaan avuksi yhdistyslain 20 § 2 momentti, jonka mukaan kymmenesosa jäsenistöstä voi tehdä vastaavan aloitteen. (Tähän kymmenesosaan voivat tietysti sisältyä ne hallituksen asialliset tyypit.) Tämän jälkeen hallituksen on kutsuttava puoluekokous koolle omasta tahdostaan riippumatta, vaikka sakon uhalla.
Sääntötulkitsijan valtaa käyttää ihan kuka tahansa jäsen. Jos eri sääntötulkitsijoiden kesken tulee erimielisyyttä, mennään oikeuteen. Sille tulee tietysti hintaa, sen hinnan sitten maksaa se joka oli väärässä.
Jorma Nordlin
16.12.2011, 07:59
Toi on aika hankala kohta jos perustetaan sille, että kymmenesosa jäsenistöstä voi tehdä vastaavan aloitteen. Olen nähnyt miten ovelasti pystytään pelaamaan noiden aloitteiden kanssa. Kokeneet juonittelijat osaavat leikkiä just tolla pykälällä. Ensinnäkin aloitteen toimittaminen tehdään vaikeaksi, eli ei haeta edes kirjattuja kirjeitä postista. Sitten todisteellisesti se luvutetaan kahden henkilön läsnäollessa. Sitten vastaanottajat yrittävät tikulla kaivaa aloitteesta muotovirheitä, johon he voivat takertua. Saa olla tosi tarkka sen aloitteen kanssa. Sen jälkeen jos se aloite on kunnossa, niin hankalammassa tapauksessa ne ongelmien aiheuttajat päättävät kokouksen ajan ja paikan, eli vaikeuksia tulee. Mikäli poliittinen yhdistys on siinä tilanteessa, että on hyvät mahdollisuudet saada esimerkiksi lautakuntapaikkoja ym. niin ovelasti juonimmat pystyvät pelaamaan aikaa, eli voivat vetkutella kunnes on paikat jaettu ja pääsevät lautakuntiin. Tällaista toimintaa olen seurannut sivusta. Niinkin voi aiheuttaa vahinkoa, että vaikka tietty taho olisikin väärässä, niin voivat ollessaan vallassa pitkittää omaksi edukseen tilanteen ratkeamista. Yksi tapa pitkittää sitä on se, että toiset joutuvat valittamaan eri tahoille, jotta asia saataisiin ratkeamaan. Sitten kun päätökset tulee, niin sitten vasta korjataan ja se voi olla jo myöhäistä.
On huomattavasti helpompaa poistaa sudenkuoppia tarkentamalla sääntöjä. Liian väljät säännöt ovat ongelmalliset. Niiden kanssa pärjää silloin, kun ei synny kuppikuntia, eikä ole sellaisia tahoja, jotka rupeaisivat pelaamaan ja temppuilemaan. Valitettettavasti viimeistään siinä vaiheessa, kun puolue alkaa kiinnostamaan ihmisiä, niin kaikenkarvaisia temppuilijoita tulee muista puolueista. He ovat kokeneita ja ovelia, sen olen huomannut. Muutoksen kannattaisi etukäteen jo yrittää suojautua tällaiselta. Puolueessa on aina hyvä olla joku taho, joka voi nopeuttaa tilanteen ratkeamista antamalla sääntötulkinnan. Ehkä Muutos on vielä niin pieni puolue ja uusi, ettei ole joutunut kokemaan kovaa valtapeliä ja sääntötemppuiluja. Sellainen peli karkoittaa porukkaa puolueista.
Jari Leino
16.12.2011, 10:38
Hyviä pointteja Jorelta. Noitakin asioita kannattaa miettiä tässä kun sääntöjä muutenkin käydään läpi. Olisi hyvä, että kaikenlaisiin tilanteisiin löytyy vastaus.
Se, että pj-vaihdokset ovat tähän mennessä hoituneet kivuttomasti ja hyvän yhteistyön merkeissä suunnilleen yhdellä puhelinsoitolla, ei todista, etteikö vaikeuksia voisi tulevaisuudessa tulla.
Oula Lintula
16.12.2011, 11:00
Auttaako se yhtään, että kaikki hallituksen jäsenet ovat nimenkirjoittajia - ja siten myös kuka tahansa hallituksen jäsen kelpaa tiedoksisaajaksi? Jos siis yksikin hallituksen jäsen on asiallinen tyyppi, niin toki se aloite sitten toimitetaan hänelle (ja kuten sanottu, hän voi tietty olla yhtenä aloitteentekijänä muutenkin) ja sitä kautta alkaa hallituksen velvollisuus kutsua kokous. Jos taas koko hallitus on se ongelma, niin silloin jäsenistö on kyllä kämmännyt jo siinä vaiheessa kun on sen hallituksen valinnut.
Totta kyllä, kokouspaikan valinnalla voi kikkailla. Toiminta-alueena on koko Suomi ja kyllä silloin kokouspaikka voi olla missä tahansa Suomessa. En oikein tiedä miten tätä voisi muuttaakaan. Itse ainakin haluan, että puoluekokouksen paikkaa vaihdellaan.
Puolueella on sääntötyöryhmä, johon kuuluu mm. allekirjoittanut. Nosta vaan reilusti kättä vaikka seuraavassa kokouksessa, jos kiinnostaa osallistua siihen. (Itsestäänselvää on, että se edellyttää tunnistautumista oikealla nimellä.) Kyllä apu varmaan kelpaa.
Jorma Nordlin
20.12.2011, 19:47
Jos voisi jollakin muulla tavoin, tämän hoitaa, kuin että kaikki olisivat nimenkirjoittajia. Voihan yhdistyksen sääntöihin vaikka tarkentaa niin, että kelle tahansa hallituksen jäsenelle voisi aloitteen tehdä ja sitten tämä jolle aloite on toimetettu, hänellä olisi velvollisuus kutsua hallitus koolle.
En ole tutustunut Muutoksen sääntöihin, mutta tässä on eräs esimerkki toisessa puolueessa harjoitetusta pelaamisesta.
Se miten voimasuhteet määräytyvät piirissä sillä pystytään ovelasti myös pelaamaan. Jos on sellainen malli, jossa paikallisyhdistykset ovat piirin jäseniä ja yhdistyksessä on valittu edustajat piirin syyskokoukseen valitsemaan piirin puheenjohtajaa ja hallitusta, niin siinä tapauksessa pystytään pelaamaan sillä, hyväksytäänkö piirin jäseneksi ja milloin hyväksytään joku uusi paikallisyhdistys. Myös voidaan pelata niinkin päin, että
ruvetaan tehtailemaan yhdistyksiä.
Jos taas piirin jäseninä on henkilöjäsenet, eli siis piirin hallitus hyväksyy piirin jäsenet, niin siinä tilanteessa voi käydä niin, että se taho, jolla on enemmistö hyväksyykin sellaiset, jotka ovat niinsanotusti "omaa porukkaa" ja hylkäävät muut ja näin pystyvät vahvistamaan oman asemansa ja pelaamaan muut ulos.
Olisiko hyvä, jos täällä Muutoksen keskustelufoorumissa olisi kokonaan oma osio sääntökeskusteluille, niin sinne voisi kerääntyä erilaisia tilanteita huomioon otettavaksi kun sääntöjä kehitetään. Silloin olisi helpommin löydettävissä nämä.
Minä en ole Muutoksen jäsen, puolue kyllä kiinnostaa, sillä ei ehkä ole vielä sellaisia painolasteja ja ongelmia, mitä on muilla puolueilla.
Oula Lintula
20.12.2011, 23:30
Täsmennettäköön tuota nimenkirjoitussääntöä: se on "puheenjohtaja ja kuka tahansa toinen hallituksen jäsen, kaksi henkilöä yhdessä". Tällöin yhdistyslain mukaan tiedoksisaannin kannalta riittää siis kuka tahansa yksi hallituksen jäsen.
Se miten voimasuhteet määräytyvät piirissä sillä pystytään ovelasti myös pelaamaan. Jos on sellainen malli, jossa paikallisyhdistykset ovat piirin jäseniä ja yhdistyksessä on valittu edustajat piirin syyskokoukseen valitsemaan piirin puheenjohtajaa ja hallitusta, niin siinä tapauksessa pystytään pelaamaan sillä, hyväksytäänkö piirin jäseneksi ja milloin hyväksytään joku uusi paikallisyhdistys. Myös voidaan pelata niinkin päin, että ruvetaan tehtailemaan yhdistyksiä.
Juuri tämä kikkailu oli mielessä sääntöjä sorvailtaessa ja aivan tietoisesti tehtiin organisaatiorakenne täysin erilaiseksi kuin monilla vanhoilla puolueilla.
Kunnallisyhdistykset ovat kyllä piirin jäseniä ja piirit puolueen jäseniä, mutta mitään äänivaltaa niillä ei ole. Äänivaltaa käyttävät niin kunnallisyhdistyksessä, piirissä kuin puolueessakin henkilöt suoraan. Uusissa säännöissä valtakirjamenettelyt on sallittu, mutta niissäkin on tiukat leikkurit - piirikokouksessa max. 2 ääntä per henkilö, puoluekokouksessa max. 5 ääntä ja 1/5 kokonaisäänimäärästä per henkilö. Valtakirjoja eivät kirjoita kunnallisyhdistykset eivätkä piiriyhdistykset, vaan vain henkilöjäsenet toisilleen.
Piirit eivät hyväksy kunnallisyhdistyksiä jäsenikseen, vaan puolue hyväksyy ne. Kunnallisyhdistyksiä hyväksytään enintään yksi per kunta. Käytännössä se yksi yhdistys per kunta hyväksytään, jos säännöt on tehty valmiilta pohjalta. Kuntaa syvällisempää tasoa organisaatiorakenteessa ei ole, yksinkertaisesti siksi että sellaisesta ei olisi mitään hyötyä; eihän kuntaa alemmalla tasolla ole mitään vaalejakaan, joihin osallistumista yhdistys voisi organisoida. Kuten jo sanottu, äänivaltaa ei yhdistyksiä tehtailemalla saa.
Jos taas piirin jäseninä on henkilöjäsenet, eli siis piirin hallitus hyväksyy piirin jäsenet, niin siinä tilanteessa voi käydä niin, että se taho, jolla on enemmistö hyväksyykin sellaiset, jotka ovat niinsanotusti "omaa porukkaa" ja hylkäävät muut ja näin pystyvät vahvistamaan oman asemansa ja pelaamaan muut ulos.
Henkilöjäsenet hyväksyy puoluehallitus pyydettyään lausunnon asianomaiselta piirihallitukselta ja kunnallisyhdistyksen hallitukselta. Lausunto ei ole sitova puoleen eikä toiseenkaan.
Loppuun otetaan vielä pieni realiteettitarkastus: yhdistysrekisteristä löytyy tällä hetkellä vain neljä muutosyhdistystä. Ne ovat puolue itse sekä Keski-Suomen, Uudenmaan ja Häme-Pirkanmaan piiriyhdistykset. Lisäksi Varsinais-Suomen ja Helsingin piiriyhdistyksillä on rekisteröinti vireillä. Organisaatio on siis vasta rakenteilla. Aktiiveja tarvitaan siis kyllä vielä paljon eri puolille maata.
Alustana vBulletin™ Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.