AL:n kirjoituksesta: Sen mukaan neuvostokommunismin stalinistinen vaihe ja natsismi olivat saman kolikon kaksi puolta. Noiden liikkeiden tunnuksia etsitään yhä milloin mistäkin. Se on liian helppoa. Pitäisi etsiä syvempiä syitä, jotka niihin johtivat. Hyvä pointti.
Touce´ , niin kuin ranskankielinen sanoisi? Leino osaa tiivistää ja sanoa asiat niin kuin ne on. Tätä blokausta pitää levittää sinne missä se ei vielä ole. Aina on mahdollisuus, että joku lukee tän. Kukaan täysjärkinen aikuinen ihminen (syntyperäinen Suomen kansalainen) ei voi olla eri mieltä Leinon esittämistä asioista.
Tämä on totta, valitettavasti. Valistuneiden kansalaisten on uskallettava vastustaa totalitarismikehitystä. Suomessa siihen riittää toistaiseksi pienempikin rohkeus kuin vielä 1970-luvulla.
Jukka Kuhanen on kerännyt US-blogiinsa listaa persujen tekemistä maahanmuuttoon liittyvistä eduskuntatoimista: V. 2011 kirjalliset kysymykset (PS:n maahanmuuttopolitiikkaa koskevat kysymykset): Kirjallinen kysymys: Kansalaisuustestin järjestäminen Suomen kansalaisuutta hakeville (Immonen, Olli /ps ) Kirjallinen kysymys: Maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutuminen (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) Kirjallinen kysymys: Ulkomaalaisten opiskelijoiden osuuden kasvattaminen Suomen korkeakouluissa (Immonen, Olli /ps ) Kirjallinen kysymys: Suomen kiintiöpakolaispolitiikan järkeistäminen (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) Kirjallinen kysymys: Maahanmuuttajakeskittymistä aiheutuvien ongelmien ehkäiseminen (Lohela, Maria /ps ) Kirjallinen kysymys: Laittomasti maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden salakuljetusten maksaminen sosiaalituella (Immonen, Olli /ps ) Kirjallinen kysymys: Ulkomaalaisten tekemät raiskaukset Suomessa (Immonen, Olli /ps ) V. 2012 kirjalliset kysymykset (PS maahanmuuttopolitiikkaa koskevat kysymykset): Kirjallinen kysymys: Laittoman maahantulon torjunnan tehostaminen (Immonen, Olli /ps ym. ) Kirjallinen kysymys: Kasvot peittävien huntujen käytön kieltäminen julkisilla paikoilla (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) Kirjallinen kysymys: Uskontojen arvostelun kansainvälinen kriminalisointi (Halla-aho, Jussi /ps ym. ) Kirjallinen kysymys: Kotoutumiskoulutuksen järjestelmän päivittäminen (Lohela, Maria /ps ) Kirjallinen kysymys: Kunnan ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksien sijoitteluun (Hirvisaari, James /ps ) Kirjallinen kysymys: Oleskeluluvalla olevan rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottaminen (Hakkarainen, Teuvo /ps ) Kirjallinen kysymys: EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ja taakanjako (Lohela, Maria /ps ) Kirjallinen kysymys: EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työluvat (Eerola, Juho /ps ) Kirjallinen kysymys: Maahanmuuton ja kansainvälisen liikkuvuuden tilastointi Suomessa (Immonen, Olli /ps ) Kirjallinen kysymys: Yleisradion sitoutuminen monikulttuurisuuden tukemiseen (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) Kirjallinen kysymys: Ulkomaalaisten toimeentulotuki (Hongisto, Reijo /ps ) Kirjallinen kysymys: Suomen kanta EU:n yhteisen maahanmuuttopolitiikan muodostamiseen (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) Kirjallinen kysymys: Ulkomaalaisen työvoiman valvonta ja tilaajavastuulain tarkastustoiminnan oikea hallinnollinen paikka ja tarkastajien toimivallan laajentaminen (Lindström, Jari /ps ) Kirjallinen kysymys: Kunniaväkivaltaan puuttuminen ja sen ennalta ehkäiseminen (Louhelainen, Anne /ps ) Kirjallinen kysymys: Uskonnollisin perustein suoritetun poikalapsen ympärileikkauksen kriminalisointi (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) V. 2013 kirjalliset kysymykset (PS maahanmuuttopolitiikkaa koskevat kysymykset): Kirjallinen kysymys: Maahanmuuttajien rikollisuus ja profilointi (Hirvisaari, James /ps ) Kirjallinen kysymys: Sisäistä turvallisuutta vaarantavien henkilöiden maahantulon estäminen ja islamistijärjestöjen kieltäminen Suomessa (Immonen, Olli /ps ) Kirjallinen kysymys: Kantaväestöön kohdistuvan vihapuheen tunnistaminen ja ehkäisy (Saarakkala, Vesa-Matti /ps Kirjallinen kysymys: EU:n ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkatekijät Suomen sisäiselle turvallisuudelle (Saarakkala, Vesa-Matti /ps ) V. 2012 lakialoitteet (PS maahanmuuttopolitiikkaa koskevat lakialoitteet): Lakialoite: Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain muuttamisesta (Hirvisaari, James /ps ym. ) Lakialoite: Laki ulkomaalaislain 51 ja 149 §:n muuttamisesta (Halla-aho, Jussi /ps ym. ) Lopuksi Kuhasen (tunnetun persuvihaajan) johtopäätökset: Tästä kaikesta em. voi päätellä, että persujen eduskuntaryhmän toimesta ei ole odotettavissa toimenpiteitä havaittujen maamme maahanmuuttopolitiikan epäkohtien poistamiseksi vaan siltä osin persut ovat tosiasiassa pettämässä äänestäjilleen antamia lupauksia. Kuka ottaisi hoitaakseen näiden heitä äänestäneiden äänestäjien huolet? Olisiko se Muutos2011 vai onko sitten niin, että mitään todellisia maahanmuuttopolitiikan ongelmia ei olekaan ja koko aihe on ollut pelkkä Troijan hevonen?
60-luvun vallankumouksellinen Peter Hitchens myöntää, että Kun olin vallankumouksellinen marksilainen, halusimme niin paljon maahanmuuttoa kuin mahdollista. Ei siksi, että olisimme pitäneet maahanmuuttajista, vaan siksi, että emme pitäneet Britanniasta. Näimme maahanmuuttajat - mistä tahansa maasta - liittolaisina valtiota vastaan, konservatiivista yhteisöä vastaan jollainen maamme oli vielä kuusikymmentäluvulla. Lisäksi halusimme tuntea ylemmyyttä köyhillä alueilla asuvia maanmiehiämme kohtaan kun heidän naapurustonsa muuttuivat "väriseviksi yhteisöiksi". Niitä jotka kehtasivat edes esittää vaatimattomia epäilyksiään, sanoimme rasisteiksi.! Olenkin nykyään sitä mieltä, että perustelematon viha tuleekin liberaalilta vasemmistolta. Tottakai vieläkin on ihmisiä, joilla on typeriä rotuennakkoluuloja. Mutta suurin osa niistä, jotka ovat huolissaan maahanmuutosta, ovat viattomia moiseen. Naukuva ja sähisevä suvaitsemattomuus tuleekin hemmotellulta eliitiltä, jotka häpeävät omaa maataan, halveksuvat isänmaallisuutta muissa eivätkä itse tunne sitä. He unelmoivat kammottavasta rajattomasta Utopiasta, jossa rakkaus kotiseutuun on kadonnut, lapsenpiiat halpoja, ja muiden palkat alhaiset. Mikä harmi, ettei näytä olevan mitään keinoa saada näitä ihmisiä pois vaikutusvaltaisista asemistaan . How the invasion of immigrants into every corner of England has made a mockery of PM's promise to close the door Toiselta entiseltä vasemmistoradikaalilta tulossa kirja aiheesta: David Goodhart: The British Dream: Successes and Failures of Post-war Immigration.
Verovarojen tuhlauksen sietämätön helppous 14.1.2013 14:35 Jukka Pirinen (US blogi) Julkista sektoria arvostellaan usein tehottomuudesta. Työn tuottavuus yksityisellä sektorilla on jatkuvasti noussut verrattuna julkisen sektorin työn tuottavuuteen, mitä pidetään yhtenä syynä julkisen sektorin pöhöttymiseen. Onneksi julkisen sektorin rahankäyttö on pääasiassa julkista, joten tuottavuutta on mahdollista arvioida. Otan tässä esimerkkinä tarkasteluun tasa-arvovaltuutetun toimiston tuottavuuden vuonna 2011. Tämä ei ole kannanotto tasa-arvoasioihin, vaan pienenä yksikkönä tasa-arvovaltuutetun toimisto on helppo tarkastelukohde. Tämä ei myöskään ole kannanotto tasa-arvoyksikön, tasa-arvovaltuutetun toimiston, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, tasa-arvotiedon keskuksen sekä eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimintojen mahdollisiin päällekkäisyyksiin. Tasa-arvovaltuutettu julkaisee vuosittain vuosikertomuksen, jonka kohdassa "Määrärahat ja henkilöstö" kerrotaan, että tasa-arvovaltuutetun toimistolla oli vuonna 2011 käytössään 10,5 henkilötyövuotta. Toimiston määräraha, 800 000 euroa, puolestaan löytyy valtion vuoden 2011 tilinpäätöskertomuksesta. Todettakoon, että määräraha oli vuosina 2007-2010 600 000 euroa eli näinä niukkuuden aikoina määrärahaa oli korotettu vaatimattomat 33% vuodelle 2011. Yhden henkilötyövuoden kustannukset ovat täten n. 76 000 euroa. Mitä tällä rahalla sitten saadaan? Toimintakertomuksesta selviää, että diaarimerkintään johtaneita toimenpiteitä oli 482 kappaletta. Lisäksi tasa-arvovaltuutetun neuvontapuhelimeen tuli yhteensä 368 yhteydenottoa. Tämän kaiken päälle ehdittiin vastaanottaa vieraita sekä kotimaasta että ulkomailta ja käymään vierailuilla niin ikään kotimaassa ja ulkomailla. Vierailuja ja seminaarimatkoja ei ole otettu laskelmissa mukaan, lähinnä siksi koska niiden yksityiskohdat ja määrä eivät käy vuosikertomuksesta tarpeeksi tarkasti ilmi. Yhteensä toimenpiteitä oli vuoden aikana siis 850. Lasketaanpa sitten vähän yksikkökustannuksia. Jos oletetaan, että virasto on ikään kuin sisällöntuottaja, jonka tehtävä on tuottaa asiakirjoja, joista tehdään diaarimerkintä, on yhden asiakirjan hinta n. 1660 euroa. Jos lasketaan yksikkökustannuksiin mukaan neuvontapuhelimeen tulleet puhelut, toimenpiteen yksikköhinnaksi saadaan n. 941 euroa. Arvioidaanpa vielä työn määrää henkilötasolla: 850 toimenpidettä, 10,5 henkilötyövuotta ja 220 työpäivää työvuodessa. Yksi työntekijä tekee siis 0,37 toimenpidettä päivässä eli 1,84 työviikossa. Jos arvioidaan yhden neuvontapuhelun keskimääräisen keston jälkitoimineen olevan yksi tunti, menee puheluiden käsittelyyn n. 10 henkilötyöviikkoa. Jos henkilöstö tekisi pelkästään asiakirjoihin liittyvää työtä, käytettäisiin yhteen asiakirjaan keskimäärin 4,8 henkilötyöpäivää. Tässä yhteidessä todettakoon, että 482 diaarimerkintään johtaneesta yhteydenotosta 132 oli sellaisia, jotka eivät kuuluneet tasa-arvovaltuutetun toimivaltaan. Minkälaisia sitten ovat asiat, johon tasa-arvovaltuutetun toimisto joutuu ottamaan kantaa? Tähänkin tarjoaa vuosikertomus esimerkin: "Tasa-arvovaltuutettua pyydettiin selvittämään, oliko suunnistuskilpailun palkitsemiskäytäntö tasa-arvolain mukainen, kun miesten viestisarjassa oli suunnistajaa kohden jaossa suuremmat rahalliset palkinnot kuin naisten viestisarjassa. Saadun selvityksen mukaan erisuuruiset palkintorahat johtuivat siitä, että palkintojen arvo oli suhteutettu osanottajamäärään. Tasa-arvovaltuutetun mukaan käytäntö, jossa palkinnot rahoitetaan miesten sarjan osalta miespelaajien osallistumismaksuin ja naisten sarjan osalta naispelaajien osallistumismaksuin, ei ole tasa- arvolain vastainen. Palkitsemiskäytännön ei voida kuitenkaan katsoa edistävän naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Lausunnossaan tasa-arvovaltuutettu esittikin suunnistuskilpailun järjestäjälle, että se harkitsisi sellaisen tasa-arvon kannalta edistyksellisemmän palkitsemiskäytännön käyttöönottoa, jossa urheilijalle annetaan yhtäläinen tunnustus urheilusuorituksesta hänen sukupuolestaan riippumatta." Tämäkin lausunto maksoi veronmaksajille laskentatavasta riippuen 941-1660 euroa. On helppo ajatella, että 800 000 euroa on valtion budjetissa kuin pisara meressä, mutta tuhlaamista ei voi perustella toisella tuhlaamisella. Britit älähtivät, kun EU tuki "leipovia mummoja" 200 000 eurolla. Miten suomalaiset saataisiin älähtämään? Jos kaikissa virastoissa työn tuottavuus on vastaavalla tasolla, syytä ainakin olisi.
Turun Sanomat: Apujärjestelmä tavoittaa vain osan ihmiskaupan uhreista Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään hyväksyttiin viime 48 henkilöä vuonna 2012. Edellisvuonna luku oli lähes sama, 52. Auttamisjärjestelmän asiakasmäärä ei kuitenkaan kerro koko totuutta ihmiskauppailmiön laajuudesta Suomessa, vaan todennäköisesti uhreja on enemmän. .. Vuoden 2012 lopussa auttamisjärjestelmän piirissä oli 94 ihmiskaupan uhria tai sellaiseksi epäiltyä henkilöä. Heistä selkeällä enemmistöllä, noin 66 prosentilla oli taustallaan työperäinen hyväksikäyttöepäily. Noin 27 prosenttia oli seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Todennäköisin ihmiskaupan uhri Suomessa on Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva maahanmuuttaja. Vuonna 2012 auttamisjärjestelmään hyväksytyistä 48 henkilöstä 20 oli muuttanut Suomeen Kaakkois-Aasiasta, ja he kaikki olivat uhriutuneet työperäisesti ravintolatyössä. Turun Sanomat kirjoittaa todellakin, että ihmiskaupan uhrit olivat uhriutuneet työperäisesti ravintolatyössä. Uhriutuneet työperäisesti ravintolatyössä. Uhrit.
http://www.amazon.co.uk/Britains-Gre.../dp/1780353103 In the long history of Britain as an independent nation all of the immigrant groups who ever reached our shores never amounted to more than one per cent of the population...before 1997. After 1997 more than five million immigrants were allowed to come and live in Britain unhindered and they now make up 10% of the total population of Britain. Between now and 2020 these new immigrant settlers will increase in number by nearly half a million a year up until at least 2020. There was no vote ever taken, it was not in any political manifesto and it was never discussed in Parliament but the consequences of this invasion has changed the face of Britain forever. The exact financial cost to the taxpayer remains a secret but the imminent dismantling of the welfare state and the NHS shows that we are already paying the bill. Still to come are years of civil unrest, strikes and increased terrorist activity, restrictions placed on our liberties and drastic reductions in our living standards. This book examines the legacy New Labour left Britain and the prospects of our survival over the next decade.
Vaihtoehto: työtakuu AHOKAS JA HOLAPPA|LUONNOLLISESTA TYÖTTÖMYYDESTÄ TÄYSTYÖLLISYYTEEN WWW.SORSAFOUNDATION.FI __________ Rahataloutta vakauttavia työtakuuohjelmia ovat esittäneet Hyman P. Minsky, L. Randall Wray ja monet muut jälkikeynesiläiset teoreetikot. Yksinkertaistetusti työtakuuohjelma tarkoittaa sitä, että valtio työllistää jokaisen työtä vailla olevan ja työtä haluavan kansalaisen kansallisesti määritellyllä minimipalkalla yhteiskunnallisesti hyödylliseen työhön. Tällä tavalla valtio tekee työvoiman tarjonnasta täysin joustavaa tietyllä minimipalkkatasolla, mikä Minskyn (1986) mukaan ei onnistu koskaan yrityksiltä niiden voittomotiiveista johtuen. Kun valtio asettaa yhteiskuntaan palkka-ankkurin, tukee se samalla talouden hintavakautta ja kokonaiskysyntää. Taantumassa palkat eivät koskaan laske valtion asettaman minimipalkan alle, vaan sen sijaan työtakuuohjelmissa työskentelevien määrä kasvaa. Näin ollen työtakuuohjelma katkaisee talouden deflatorisen kierteen. Noususuhdanteessa, jolloin yritykset ovat valmiita palkkaamaan lisää työvoimaa, työtakuutyöllistettyjen määrä puolestaan alkaa vähentyä. Koska työntekijät ovat olleet jatkuvasti työllistettyinä ja säilyttäneet työkykynsä, on yritysten helppo löytää osaavaa työvoimaa, jonka palkkaaminen on mahdollista työtakuupalkan ylittävällä palkkatasolla tai toimialan työehtosopimuksen mukaisella minimipalkalla. Kun työtakuuohjelmiin liitetään lisäksi mahdollisuus osaamisen kehittämiseen ja jatkokoulutukseen, työmarkkinoiden tehokkuus paranee entisestään ja kohtaanto- ongelmat vähenevät. Näin ollen myös työtakuuohjelmalla on sekä talouden kysyntä- että tarjontarakenteita parantavia vaikutuksia. Työtakuuohjelmiin osallistumisen tulee olla vapaaehtoista, joten työtakuuohjelma ei korvaa tulonsiirtoihin perustuvaa työttömyysturvaa. Työtakuutyöpaikat tulee lisäksi suunnitella siten, että ne eivät korvaa yksityisiä tai julkisia työpaikkoja, joiden yhteiskunnallinen arvo on määritelty minimipalkkaa korkeammaksi. Työtakuusta ei siis tule rakentaa työpakkojärjestelmää eikä myöskään julkisten työvoimakulujen leikkausjärjestelmää. Työtakuuohjelmissa tehtävän yhteiskunnallisesti merkittäväksi työksi on kaavailtu monia nykyään kolmannen sektorin tuottamia tehtäviä, kuten vanhusten ystävätoimintaa, kouluavustajan tehtäviä, avustavia puisto- ja talonmiestehtäviä, lastenhoitotehtäviä, ympäristövalvontatehtäviä sekä paikallista kulttuuritoimintaa (ks. esim. Wray 1998). Myös korkeammin koulutettujen työtakuutyöpaikkojen luominen on mahdollista: esimerkiksi osa tutkijoiden ja taiteilijoiden apurahoista olisi mahdollista korvata työtakuutyöpaikoilla. Keskeistä työtakuuohjelmissa on lisäksi mahdollisuus ohjelmaan osallistuvien osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen, joiden näkökulmasta myös työtakuuohjelman työpaikkoja tulee suunnitella.
Alkuperäinen kirjoittaja Macabre Eilahan on kuollut ja aikakonetta ei ole. Ehkä joku voisi hoitaa hommat samalla lailla kuin Eila.
Alkuperäinen kirjoittaja ModeOfConduct Suomi? Mikä ettei, siinähän se on alue, missä muutkin. Uskon tosin, että pienempikin alue riittää tässä tapauksessa. Vielä 1980-luvulla Eila Kännön aikaan homma toimi aivan asiallisesti. Kansa tykkäs, vihervasemmisto ei. Paluu järjen käyttöön on mahdollista, ennen pitkää jopa välttämätöntä. Eilahan on kuollut ja aikakonetta ei ole.
Alkuperäinen kirjoittaja jlokka Pitääkö siis vironlautta vai Pihtipudas lakkauttaa? Vai molemmat? Onko Keski-Suomessa ryöstely jonkin sortin tuote tai palvelu? Kun kerran pragmaattinen sielusi näyttää janoavan vastauksia noin kovasti, niin aitaa itsellesi alue ja hoida sen vartiointi ynnä muu olennainen itse.
Rajavalvonta olisi yleisesti ottaen ihan kova sana.
Alkuperäinen kirjoittaja Macabre Sitten tarjotaan korvaavaa tuotetta tai palvelua. Tätä jatketaan niin kauan, että tulee valaistuminen, ts. virolaiselle eteen ajatus 'mistä näitä paristoja oikein tulee'. Edelleenkään lentokoneet eivät lennä eivätkä virolaiset kellu lautalla Suomeen, jos ei siihen kukaan niitä tuotteita ja palveluita tarjoa. Pitääkö siis vironlautta vai Pihtipudas lakkauttaa? Vai molemmat? Onko Keski-Suomessa ryöstely jonkin sortin tuote tai palvelu?
Alkuperäinen kirjoittaja jlokka Mitä sinä olisit tehnyt? Häkehän ei lehtitietojen mukaan lähetä poliisipartiota alueelle. Annat paristosi? Mitäs kun ne loppuu? Sitten tarjotaan korvaavaa tuotetta tai palvelua. Tätä jatketaan niin kauan, että tulee valaistuminen, ts. virolaiselle eteen ajatus 'mistä näitä paristoja oikein tulee'. Edelleenkään lentokoneet eivät lennä eivätkä virolaiset kellu lautalla Suomeen, jos ei siihen kukaan niitä tuotteita ja palveluita tarjoa.
Ahmed Saidin blogista: Muhammad Ciise Cali oli somalialainen mies ja runoilija joka runoili erittäin paljon lapsille ja runoili tarinoita tai ns. Kertomuksia. Yksi kertomus on "Geel wuxuu karabay dameer" mikä tarkoittaa "kameli vaati aasilta". Kertomus oli kamelista joka omisti erään maatilkun johon aasi pyysi tulla sillä hänellä ei ollut paikkaa mihin mennä. Kameli vastasi "toki! Tule ja syö sekä juo niin paljon kuin haluat, mutta ensin vaadin sinulta jotain." Aasi pyysi kertomaan mitä kameli halusi. Kameli sanoi: "Muutu kameliksi." En tiedä, miten kertomus jatkuu, mutta alun perusteella sanoisin, että somalialaiset kamelit ovat paljon fiksumpia kuin suomalaiset suvakit.
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirj...uuteen/1266663 Tasan kaksi vuotta sitten Pihtiputaan S-marketin myyjät pitelivät kolme tuntia sekavaa myymälävarasta kiinni, kun poliisi ei ensiksi ollut uskoa, että paikalle pitäisi tulla. Ja senkin jälkeen tulo kesti. Miksi virolaiset tulevat Pihtiputaalle saakka hakemaan paristonsa? Tallinnasta saa halvemmalla, bensaa säästyy ja ilmastonmuutos hidastuu. Pihtiputaalaiset ovat ilmastonmuutosaktivisteja ja hienoja ihmisiä. Autosta on tod.näk. kömpinyt pari tällaista isoa virolaisen näköistä miestä: http://www.youtube.com/watch?v=yxVDdrRJ8L8 Mitä sinä olisit tehnyt? Häkehän ei lehtitietojen mukaan lähetä poliisipartiota alueelle. Annat paristosi? Mitäs kun ne loppuu? Mitä virolaiset tekevät ylipäänsä Pihtiputaalla? Veikkaan, että tämä näpistys ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen oli pienimpiä rikkeitä. Josko nyt pysyisivät poissa alueelta. http://rahmispossu.net/2012/06/22/ky...ti-kylalaiset/ Oikeus päätyi siis kuitenkin syyttäjän linjoille ja totesi sekä isän että pojan syyllistyneen pahoinpitelyyn ja vapaudenriistoon, minkä ansiosta kaksikko sai puolentoista vuoden vankeusrangaistukset. Lisäksi he joutuvat maksamaan uhrilleen 30.000 kruunun korvaukset. Isällä ja pojalla oli takanaan koko Nävlingen tuki ja monet asukkaat katsovat, että poliisi ei ole riittävän jämerästi puuttunut kylää riivanneeseen murtoaaltoon.
"Yksi näkökulma tähän asiaan on, että yleisen järjestyksen ja oikeusturvan ylläpitäminen ovat tärkeimpiä palveluja, joita valtio voi kansalaisilleen tarjota. Jos valtio myöntää, ettei pysty toimittamaan näitä palveluja tietyille alueille, valtiolla ei pidä myöskään olla oikeutta kantaa veroja näillä alueilla asuvilta ihmisiltä. Tällöin järjestyksenpito- ja tuomiovalta on siirrettävä kokonaan paikallisiin käsiin." (Jari Leino) Siis jos tänne pohjolaan annettaisiin tällainen mahdollisuus, että paikalliset hoitaisivat järjestyksen, otaksumpa, että järjestyshäiriöitä olisi entistä enemmän. "Kyllä kuulkaa porukkaa löytyy". Mutta olet oikeassa tuossa, että verot jo nyt pois, sillä monessa Lapin kunnassa ei ole mahdollisuutta saada järjestyksenvalvojaa moneen vuorokauteen, kun hälytys annetaan. Näin olen myös ymmärtänyt. Kyllä kai Suomen Valtion pitää kyetä järjestämään kansalaisilleen turvalliset olot, myös täällä pohjoisessa. Se on aivan yks'selitteistä. Ellei kykene, niin hallinto uusiksi kauttaaltaan Suomessa.
Tosiaan. Ilmastonmuutos.
Jos pihtiputaalaiset eivät olisi puuttuneet asiaan, virolaisia ei olisi saatu kiinni. Ja vaikka olisi niin: - olisivat vapaalla - Parin vuoden päästä olisi oikeudenkäynti, johon olisi palkattu veronmaksajien rahoilla muutama nk. asianajaja - Saisivat sakkotuomion, jota ei tarvitse maksaa tai ehdollista - Rötöstely jatkuisi koko tämän kahden vuoden ajan - Paristot olisi menetetty Nyt, Pihtiputaan mallilla: - Rikoskierre katkaistiin kertaheitolla - Ei oikeudenkäyntikuluja - Yksi auto poistettu liikenteestä saastuttamasta ja ilmastonmuutosta aiheuttamasta - Ja mikä tärkeintä, paristot saatiin takaisin Vaikuttaa paljon paremmalta mallilta.