Olen lukenut aamulla saman tekstin jostain. Suomen valtiosäännön ongelma on se, että ei ole ymmärretty valtion johtajien muuttuvan alkuaikojen rehellisistä ihmisistä länsimaiden pahimmin korruptoituneiksi, jotka eivät lainkaan ota huomioon muualla normaaleja sääntöjä eivätkä välitä noudattaa omaakaan valtiosääntöämme. Tätä hankaloittaa perustuslakituomioistuimen puuttuminen eli koko ajan istuva hallitus voi itse määrätä, mikä on perustuslaki.
Heitän lonkalta loogisen päättelyn jonka tein muistiini tallentuneista eri uutisista, tarkistakaa olenko väärässä; USA:n presidentti ei tuonne osallistu koska hänen kaikki käymänsä keskustelut ja yhteydenpitonsa tallennetaan, arkistoidaan ja julkaistaa myöhemmin, koska USA:n (perustus?)lakiiin on niin kirjattu. Jos näin on, niin Thomas Jefferson oli viisas mies.
Näinhän se on aikaisemmin mennyt. Nyt täytyy vain herätellä ne nukkuvat pumpuliunestaan, jotta saamme aikaan historiallisen Muutoksen. Kyl näio!
Juuri niin olisi tehtävä. Lasten ja nuorten pitää kieltäytyä ruotsin opetuksesta, mieluiten porukalla kouluittain. Uusi poliittinen liike on jo ovella, Muutos 2011, joka aikoo kuulla ja NOUDATTAA kansan ääntä.
Hei Sirpa, Henna Virkkunen teki imperiumin vastaiskun Jyväskylässä 9.2.11. Virkkunen puhuu jo tulevista hallitusneuvotteluista, missä ruotsin kielen asema turvattava. Samalla puhuu ruotsin opetuksen tehostamisesta. --- Vaaleissa tämä on ratkaistava tämä homma, sinne on saatava uudet edustajat. --- Omalta kohdaltani olen ajatellut, että käyn katselemassa ja kuuntelemassa 31.3.11 Eduskuntatalolla mitä poliitikot puhuvat. Lastani en laita pakkoruotsitunneille, kun sen aika koittaa. Saa nähdä mitä siitä seuraa. Tyttäreni on nyt ekalla. Tulevatko poliisit raudoissa hakemaan ruotsin tunnille, vai erotetaanko koulusta, vai mitä meinaavat tehdä, katsotaan sitten, ei kai ne vankilaan laita alaikäistä, ehkä isän? Tämä on vaalilupaukseni. Alistutaanko me aikuiset ihmiset, lasten isät ja äidit, siihen, että meitä pidetään tyhminä, kykenemättöminä päättämään tässä kieliasiassa? Ollaanko nöyryyttävän sanelupolitiikan uhreja? Kansa haluaa valinnan vapautta ja poliitikot, kuten Virkkunen, sanovat, että lisää tehostettua ruotsin opetusta! Sanat eivät riitä, huuto ei kuulu poliitikkojen korviin. On tekojen aika. Mielestäni lakko on niistä rauhanomaisin heti äänestyksen jälkeen. *** Äänestäjät saatava liikkeelle! *** Näen jo sieluni silmin otsikot Frankfurtin ja Pariisin lehdissä, missä kerrotaan Suomen koulujärjestelmästä. Hieno kuva, missä kirkuvaa tyttöä raahataan käsi- ja jalkaraudoissa opiskelemaan ruotsia. --- Saiskohan tämmöiseen kansalaistottelemattomuuteen kavereita? Gandhi sai paljon aikaan ihan vaan tekemättä mitään eli passiivisella vastarinnalla, ei opiskella ruotsia pakosta, ei alistuta! Tyttäreni on nyt vasta 7-vuotias, täytyy vähän aikaa odottaa, että päästään lakkoilemaan. Suomessa voitava käydä kouluja ja saatava elää ilman pakollista ruotsia. Lisää aiheesta: www.vapaakielivalinta.fi www.pakkoruotsi.net Suomalaisuuden liitto jyrki.t.seppala@netti.fi
Ritvan kanssa tasan tarkkaa samaa mieltä. Olin jo vuosi sitten sitä mieltä, että kevään vaaleissa on kaksi asiakysymystä ylitse muiden. Ne ovat talous ja maahanmuutto. Toistaiseksi minulla ei ole ollut mitään syytä muuttaa mielipidettäni. Vartoon kuin porsas kesää toveri Leinon manifestia maahanmuutosta. Ja taloudesta olen sitä mieltä, että menoleikkauksista pitää puhua kansalle avoimesti. Leikkaukset pitää tietysti kohdistaa niin, että suomalaiset lapset, nuoret, vanhukset, työttömät ja syrjäytyneet selviävät mahdollisimman vähällä. Niiden, jotka ovat tämän maan kuseen saattaneet, pitää maksaa eniten. Se on demokratiaa eikä edustuksellista demokratiaa.
Meillähän on kannanotto pakkoruotsissa, joko herrat ovat allekirjoittaneet? Äyräväinen laittaa loppuviikosta medialle. Ja tässähän tulee melkein valmis kannanotto säästöistä. Yhdistäkääpä kirjoituksenne, niin saadaan taas uusi kannanotto!
Olen täysin vakuuttunut, että Suomen valtion 50 miljardin budjetista löytyy aika helposti tuommoinen 10 miljardin poistettava summa, joka ei millään tavoin heikennä hyvinvointiyhteiskunnan perusteita. Jo pelkästään pakkoruotsin poisto sivuvaikutuksineen ja maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen tuovat usean miljardin helpotuksen vuositasolla. Lisäksi Suomeen on luotu tuhansittain erilaisia maksuautomaatteja, joiden poisto ei heikennä vähäosaisten asemaa (puoluetuet, valtion avustukset puolueiden järjestöille ym. poliittisluontoisille järjestöille, lehdistötuet jne.). Nämä kun käytäisiin tiheällä kammalla läpi, niin kyllä säästöjä löytyy. Osa voidaan käyttää velan maksuun, osa esim. vanhusten aseman parantamiseen ja iso osa yksinkertaisesti vain säästyy, kun ei tarvitse ottaa velkaa tai kiristää verotasoa niiden takia. Jonkun vain pitää ottaa asiakseen budjetin jokaisen kohdan tarkistaminen ja asioiden tuominen päivänvaloon. Uskon, että kansalta löytyy luottamusta ja tukea sellaiselle toiminnalle!
Pieni huomautus: Olen esittänyt talousosassa eräitä miljardilukuja. Ne voivat näyttää aivan mahdottomilta. Luvut ovat sinänsä aivan oikeita, kun ne kuvastavat muutosten potentiaalia. On tietenkin eri asia kuinka paljon todellisuudessa voidaan tehdä muutoksia. On tärkeä harvardilainen*) periaate yrittää löytää strategisesti aivan erilaisia summia kuin mitä pikku kamreerit löytävät juustohöylällä ja nuppineuloilla. *) Organisaatioiden muutosten visioinnin ja vision toteuttavan yritysrakenteen kehittämisen koulutuksen olen saanut Harvard Business Schoolin professorin Richard L. Nolanin johtamassa tiimissä KPMG Nolan, Norton & CO:ssa, Bostonissa. Olen soveltanut metodia viidessä erittäin suuressa hankkeessa Suomessa ja Nepalissa.