View RSS Feed

Marjukka Kaakkola

  1. Sveitsin onnelliset vauvat

    *
    The Economist-lehti listasi maat, joihin tänä vuonna kannattaa syntyä. Ykkösenä listalla on Sveitsi, Suomi on yhdestoista.
    "Onnekkaimmat vauvat syntyvät tähän maahan", otsikoi Iltalehti jutun.

    Millainen maa on Sveitsi, mikä on suurin ero esimerkiksi Suomeen verrattuna? Miksi mekin emme voisi olla ykkösiä?
    ...
    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  2. Mikä arvo on 400 000 ihmisen mielipiteellä?

    *
    Ei mikään, Suomessa.

    Vuonna 2006 Tarja Tallqvist keräsi 400 000 nimen adressin paremman vanhustenhoidon ja hoitajien työolojen puolesta, itsekin olin yksi allekirjoittajista.

    Nyt vasta, vuonna 2012 lopulta on tekeillä vanhuspalvelulaki, jonka piti edes jotenkin korjata Suomen vanhustenhoidon häpeällistä tilaa. ...

    Päivitetty 14.12.2012 klo 21:14, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  3. Usko on mennyt - Ääni ei vaikuta mihinkään!

    *
    Otsikoi päivän iltalehti.

    Aivan totta. Siksi tarvittaisiin jotakin muuta kuin vain neljän vuoden välein lupa äänestää ihmistä.

    BB:ssä ihmisten äänestäminen voi vaikuttaakin jotain (en tiedä, en ole ikinä katsonut ohjelmaa), mutta kun puhutaan oikeista ja meille kaikille tärkeistä asioista, pitäisi olla tehokkaampikin ...

    Päivitetty 30.10.2012 klo 19:10, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  4. Kun et voi vaikuttaa > epätoivoisia tekoja

    *
    "Huono poliitikka -> Huonoja päätöksiä -> Ihmiset kärsii -> Äänestetään toista puoluetta -> Ei auta -> Epätoivoisia tekoja."

    Edellinen on lainaus Jussi Jääskeläisen kommentista Uudessa Suomessa Marko Sihvosen blogista, jossa keskustellaan pääministeri Kataisen joutumisesta Turussa mahdollisesti uhatuksi väkivallalla. Kommentissa ...
    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  5. Valta keskittyy yhä vahvemmin

    *
    Valtaosa kansanedustajista on ehdolla myös kuntavaaleissa.

    Eduskunnan viikkoaikataulu on järjestetty niin, että maanantait on jätetty istunnoista ja valiokuntatyöskentelystä vapaaksi, näin kansanedustajat voivat käyttää maanantaipäivänsä kaupunginhallituksiin ja kunnanvaltuustoihin osallistumiseen. Tai tietysti niin halutessaan ...

    Päivitetty 09.10.2012 klo 11:55, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  6. Miksi vain ihmisiä?

    *

    Suomalainen edustuksellinen demokratia keskittyy neljän vuoden välein valitsemaan ihmisiä päättäjiksi. Mistään muusta me emme saa äänestää, kuin ihmisistä.

    Tämä aiheuttaa vääristymän, jossa keskitymme vain ihmisiin, heidän mielipiteisiinsä, ulkonäköönsä, sanomisiinsa, pukeutumiseensa, tekemisiinsä, puolueeseensa, puolueensa ...
    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  7. Syrjäytymisen syy

    *
    Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että neljän vuoden välein äänestetään ja sitten se olikin siinä, sen jälkeen ei voi kuin toivoa, että jotakin tapahtuisi niille asioille joiden vuoksi äänestäjä on ehdokastaan äänestänyt.

    Jos joku haluaa vaikuttaa asioihin muulla tavoin kuin äänestämällä, hän voi kerätä adressia puolesta/vastaan ...

    Päivitetty 30.09.2012 klo 13:16, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  8. Herrojen kanssa marjassa

    *
    Synnytyssairaaloiden määrää vähennetään puoleen, mutta voihan sitä pidätellä jalkoja yhdessä vaikka satoja kilometrejä, että ehtii sairaalaan. Ja synnytettiinhän ennen saunassakin.


    Mutta ainakin niihin jäljelle jääviin sairaaloihin saadaan sentään kunnollinen potilastietojärjestelmä, hyvää tunnetusti ei saa halvalla! ...

    Päivitetty 20.09.2012 klo 14:13, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
    Liitetyt pikkukuvat Liitetyt pikkukuvat Click image for larger version. 

Name:	IMG_2312.jpg‎ 
Views:	104 
Size:	100,9 KB 
ID:	499  
  9. Miksi Suomi ei voisi olla itsenäinen valtio?

    *
    Keskustelu EU:sta, EVM:stä, EU-tuista, EMU:sta, NATO:sta ja liittovaltiosta velloo puolesta ja vastaan. Argumentteinä käytetään useimmiten rahaa, Jaakonsaarikin (sd) peräänkuuluttaa blogissaan keskustelun avuksi selvityksiä siitä paljonko Suomi hyötyy EU:sta, jotta "Suomi ei olisi täynnä EU-pelkoa".

    Tai sitten selvityksissä ...
    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  10. Millä mandaatilla, kenen oikeudella!?

    *
    Espanjan tukipäätös on tehty, mutta kenen antamalla luvalla, millä mandaatilla?

    Vastaukseksi ei riitä, että äänestäjien, jotka äänestivät vuosi sitten eduskuntavaaleissa näitä päätöksen tehneitä puolueita. Äänestäessään heitä kansalaiset eivät tienneet äänestävänsä myös sen puolesta, että rahaa lahjoitetaan ulkomaisille pankeille ...

    Päivitetty 11.06.2012 klo 10:08, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  11. Onko tämä oikeudenmukaista?

    Helsingin käräjäoikeus määräsi Ilkka Kanervalle 1v 3 kk ehdollista vankeutta lahjuksen ottamisesta ja Arto Merisalolle 6v ehdotonta vankeutta Kanervalle annetuista lahjuksista sekä mm. kirjanpitorikoksista. Linkki.

    Pohjois-Karjalan käräjäoikeus langetti tuomiot rasistisesta kirjoittelusta Facebookissa. Kahdeksaa lieksalaista syytettiin, ...

    Päivitetty 04.05.2012 klo 09:42, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  12. Sananvapaus

    *
    Eduskunta-avustaja ja blogisti Helena Erosen poliittisesta satiirista noussut vääristelty kohu on yltänyt hämmästyttäviin sfääreihin ja sitä on uutisoitu ulkomaita myöten.

    En ota kantaa itse blogiin, en siihen että Hirvisaari erotettiin eduskuntaryhmästään, enkä varsinaisesti edes siihen että oikeusvaltiossa(?) yksittäistä ihmistä ...

    Päivitetty 18.04.2012 klo 09:24, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  13. Saavutetuista oikeuksista ei pitäisi luopua!

    *
    Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) mielestä poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä tulisi Suomessakin sallia ja säätää siitä lailla, koska “ympärileikkaus on maailmanlaajuinen ilmiö ja tavanomainen toimenpide useissa yhteisöissä”.

    Tämä on surullista kuultavaa oikeusministeriltä.

    Suomessa on saavutettu ...

    Päivitetty 13.04.2012 klo 14:12, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  14. Tätäkö suomalaiset haluavat?

    Hallituksen ajama puolustusvoimien “uudistus” mm. lakkauttaisi kuusi joukko-osastoa eri puolilta Suomea ja heikentäisi sodan ajan joukkojen vahvuutta nykyisestä 350 000 henkilöstä 230 000 sotilaaseen. Siis kolmanneksen. Koko uudistus on säästökohteena sellainen, että sitä ei pitäisi tehdä kysymättä suomalaisilta lupaa.

    Hämmentävän lisän ...

    Päivitetty 20.03.2012 klo 17:47, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  15. Roskiin eikä kansalle; se on laki!

    Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanoton jälkeen mediassa (MTV3 , Talouselämä, Radio Rock ) ihmeteltiin aiheellisesti sitä, että kaikki komeat tarjoilut jotka juhlissa jäivät syömättä, heitettiin välittömästi juhlien loputtua roskiin.

    Lähipiiriini kuuluva nuori pääsi muutama vuosi sitten opiskelujensa myötä mukaan Arkadianmäelle ...

    Päivitetty 16.12.2011 klo 17:49, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton
  16. Katainen yllättää positiivisesti: pitäisi kysyä kansalta!

    Iltalehti 5.12.2011 kertoo pääministeri Kataisen kommentoineen Venäjän vaalitulosta:

    Katainen: Venäjän vaalitulos kertoo muuttuneesta ilmapiiristä

    Suomen pääministeri Jyrki Katainen (kok) arvioi Venäjän vaalituloksen kertovan, että ilmapiiri naapurimaassa on muuttumassa.
    Kataisen arvion mukaan muutos on virinnyt
    ...

    Päivitetty 07.12.2011 klo 15:10, [ARG:5 UNDEFINED]

    Kategoriat
    Kategorisoimaton