• Muutos 2011 paheksuu sananvapausloukkauksia

    Lyhyen ajan sisällä Suomessa on annettu kaksi lainvoimaiseksi jäänyttä sakkotuomiota mielipiteiden takia. Tuomitut ovat kaksi oppositiokansanedustajaa, Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari. Muutos 2011 r.p. esittää syvän paheksuntansa tuomioistuinten käytölle poliittisen pelin välineinä sekä toisinajattelijoihin kohdistuvalle ajojahdille. Tuoreessa
    muistissa on suomettumisen aika, jona demokratian ja sananvapauden loukkaukset olivat arkipäivää; emme halua, että sellainen toistuu suomalaisessa politiikassa enää koskaan.

    Halla-ahon ja Hirvisaaren tuomiot ovat esimerkkejä siitä, mitä sekavasti laadituista laeista ja niiden mielivaltaisesta tulkitsemisesta voi seurata. Teko, joka rikoslaissa määritellään nimikkeellä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan", on niin epäselvästi muotoiltu, että siihen voi käytännössä syyllistyä kuka tahansa politiikassa toimiva. Rikoksen nimikkeestä huolimatta sen tunnusmerkkien täyttyminen ei edellytä minkäänlaista kiihottamista kansanryhmää vastaan; jopa kansanryhmää koskevan tiedon levittäminen on kiellettyä, mikäli kyseinen tieto voidaan tulkita panettelevaksi tai solvaavaksi.

    Käytäntö on osoittanut, että tuomioistuimet asettavat eri kansanryhmät eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi Halla-aho tuomittiin sanomalehti Kalevaa parodioineen kirjoituksen takia, mutta Kalevaa tai sen toimittajaa ei edes syytetty alkuperäisen kirjoituksen johdosta, vaikka se oli törkeämpikin. Tällaisen valikoivan oikeuskäytännön pitäisi olla oikeusvaltioksi itseään kutsuvalle valtiolle vieras.

    Mitä puolestaan tulee rikosnimikkeeseen "uskonrauhan rikkominen", ei sellaista pitäisi olla uskonnonvapautta tunnustavassa valtiossa lainkaan. Mikä vakavinta, on havaittavissa, että eri uskonnot asetetaan oikeuden edessä eriarvoiseen asemaan.

    Muutos 2011 ei ota kantaa Halla-ahon ja Hirvisaaren kiistanalaisten kirjoitusten asiasisältöön. Demokratiaan kuuluu, että niistä voi olla päinvastaistakin mieltä. Samoin demokratiaan kuuluu, että päinvastaista mieltä olevat kirjoittavat aiheista niin halutessaan omat mielipidekirjoituksensa, sen sijaan että rupeavat hyväksikäyttämään oikeuslaitosta vastustajiensa vaientamiseksi.

    Muutos 2011 on puolue, jonka tärkeimpinä tavoitteina ovat suoran demokratian, sananvapauden ja suomalaisten edunvalvonnan edistäminen.

    Muutos 2011 r.p.
    Kommentit 1 Kommentti
    1. Jari Leino's Avatar
      Jari Leino -
      Hollanti hylkää lain, jonka mukaan jumalanpilkka on rikos. Hallitus hyväksyi lakialoitteen tänään keskiviikkona sananvapauden nimissä.

      Sen sijaan Hollannin poliisin tai kuningatar Beatrixin loukkaaminen on edelleen rangaistava teko.

      Puolueiden enemmistö oli sitä mieltä, että Hollanti ei tarvitse lakia, johon ei ole tarvinnut turvautua puolen vuosisadan aikana.

      Lain lakkauttamista on suunniteltu jo joitain vuosia, ja viimeisen sysäyksen se sai äärioikeistolaisen poliitikon Geert Wilders oikeudenkäynnissä viime vuonna.

      Oikeus totesi, että Wilders oli oikeutettu arvostelemaan islaminuskoa, vaikka hänen mielipiteensä loukkasivat useita muslimeja.

      HS: Hollanti sallii jumalanpilkan – kuningattaren loukkaaminen yhä rikos 28.11.2012
  • Uusimmat bloggaukset

    JooJoo

    Sveitsin lätkävoitossa hämmästytti eilen mediaa eniten,,

    Se että Sveitsin Bundespresident käveli jäälle onnittelemaan joukkuetta noin vain, extempore, Ilman mitään turvamiehiä tms.
    ...

    JooJoo Eilen 15:59
    Oili Harjula

    Elämänmenon järkyttävyys

    Miksi yhä useammin kuuluu viestejä koulujen häiriötilanteista? Opettajin uhkailua, ja lapset kiusaavat tosiaankin. Alkaa ihmetyttää tämä meininki. Kuin olisi meneillään joku invaasio, jossa tapa tai...

    Oili Harjula 16.05.2013 13:44
    jlokka

    Syrjintää Kirkkotorin koulutuskeskuksessa

    Koin järkyttäviä hetkiä Oulussa 11.5.2013 klo 13. Olin menossa Äärioikeisto Suomessa -tilaisuuteen tutustumaan maatamme vavisuttavaan ilmiöön. Olin 28.4.2013 nähnyt tilaisuutta mainostavan julisteen...

    jlokka 11.05.2013 22:36
    Jari Leino

    Nouseeko totalitarismi Euroopassa jälleen?

    Kari Salminen kirjoitti [URL="http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194812502267/artikkeli/puheenaihe+nouseeko+totalitarismi+euroopassa+.html "]Aamulehteen Hannah Arendtin kirjaa käsittelevän...

    Jari Leino 11.05.2013 17:17
    Antti Moisander

    Kahtiajakautunut Suomi

    Viimeistään Perussuomalaisen puolueen saadessa vaalivoitto vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, nousten pienimmästä eduskuntapuolueesta kolmanneksi suurimmaksi, muuttui Suomen poliittinen keskustelu...

    Antti Moisander 06.05.2013 15:03