Suomesta EU:n kaatopaikka
— 13.03.2011 kello 17:00 (2513 Lukukertaa)
Pohjois-Afrikassa kuohuu. Eurooppaa kohti seilaa pakolaislaivoja, joiden kohteena ovat Italian Lampedusa ja EU:n pienin jäsenmaa Malta. Ne eivät selviä pakolaisvirroista. Niinpä homma kaatuu EU:n rajavalvontaviraston Frontexin niskaan. Viime vuoden lokakuussa Frontex jalkautui ensimmäisen kerran Kreikkaan, jossa pidätettiin 12 000 laitonta rajanylittäjää. Konkurssissa olevassa Kreikassa on miljoonia laittomia siirtolaisia ja maa on ilmoittanut rakentavansa rajalle 12 kilometriä piikkilanka- ja teräsaitaa.
EU on Tampereen huippukokouksesta 1999 saakka rakentanut yhteistä pakolaispolitiikkaa. Valmista ei ole tullut, mutta laskelmat on tehty. Ruotsin eurooppaministeri Cecilia Malmström on sanonut, että EU:ssa on vuonna 2012 yhteinen turvapaikkapolitiikka. Näyttää siltä, että Suomen valtionjohto on tehnyt kansan ja eduskunnan selän takana sitoumuksia ja antanut lupauksia, jotka eivät ole Suomen etujen mukaisia ja rikkovat lainsäädäntöämme. Maahanmuutosta on muodostumassa Suomelle hirvittävä uhka.
EU on julkaissut mietinnön, jossa on kaavailtu Suomen roolia tulevaisuudessa. Suomesta suunnitellaan luontoreservaattia ja pakolaiskaatopaikkaa. EU:ssa on kansaa kuulematta sovittu yhteisestä pakolaispolitiikasta, kansallisvaltion luomisesta, avoimen kasvottoman kapitalismin tuomisesta Eurooppaan, siirtymisestä palkkaverotuksesta kulutusverotukseen, pyrkimyksestä eläkeiän korottamiseen, kansallisten varojen yhteiskäytöstä, sananvapauden kaventamisesta ja väärin mielipiteiden kriminalisoinnista.
Saksa tullee tulevaisuudessa ottamaan vuositasolla vastaan vajaat 16 000, Britannia noin 9 000, Espanja noin 26 000 ja Suomi noin 20 000 laitonta maahanmuuttajaa vuosittain. EU laskee Suomen pystyvän asuttamaan 62,3 miljoonaa ihmistä.
Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi ja kumppanit ovat myymässä Suomea. He ovat maanpettureita.
Lähteet: EU, YLE, HS, US, HF ja http://www.statewatch.org/news/2010/...f-refugees.pdf
Kommentit
Jätä kommentti



Email Blog Entry