Petri Kaivanto

Suomalaisilla ja argentiinalaisilla on muutakin yhteistä kuin sinivalkoinen lippu tai tango. Olen nyt 5 kertaa käynyt Argentiinassa tangon vuoksi ja alan vähitellen ymmärtää argentiinalaisesta sielunmaisemasta jotakin.

Argentiina on tunkeutunut Italian rinnalle lempimaakseni ja puolustan sitä leijonaemomaisesti, jos tarvetta ilmaantuu (1, 2) Aika paljon vähemmän Argentiinan kohdalla, koska se on niin kaukana ja suhteet kovin vähäisiä.

Suomalaisten heikko itsetunto on ikuisuusaihe, josta monet ovat tehneet elämänuran tai bisneksen ja onhan siinä toki perääkin, kun pitää ihan maabrändityöryhmä nimittää listaamaan kaikenlaisia itsestäänselvyyksiä, valheita ja utopioita. Brändiraportissa on varmasti paljon hyvääkin, mutta tämä ei nyt ole aiheeni.

Takaisin ruohonjuuritasoon: monia suomalaisia tosiaankin vaivaa suuri huoli siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Sata vuotta sitten Suomi pääsi maailmankartalle, kun urheilijamme saivat marssia omien tunnustensa alla, vaikka kuuluimme Venäjään. Sen jälkeen olemme määritelleet itsemme suuressa määrin harvojen menestyjien kautta. Niin, ja toisten mielipiteiden. Conan O'Brien -ihailu vertautuu minusta kiusallisen hyvin vaikkapa Borat-elokuvan kieltämiseen Kazakstanissa.

Tämmöistä harvemmin tapaa suuremmissa tai vanhemmissa sivistysmaissa, koska niissä yleensä kansallistunnon merkitys on pienempi. Esimerkiksi italialaisia kiinnostaa olla italialaisia lähinnä vain silloin, kun Italian maajoukkue pelaa MM-kisoja, mutta muuten heidän identiteettinsä on paikallisempi. Institutionaalisen kansallismielisyyden ääripäätä edustaa taas vaikkapa 20 vuotta sitten itsenäisyytensä takaisin saaneen Latvian liputuspakko.

AUTOESTIMA ARGENTINA

Argentiinassa törmäsin myös huonoon kansalliseen itsetuntoon. Historia on kovin erilainen kuin Suomen, mutta tärkeä yhdistävä tekijä on maantieteellinen etäisyys Eurooppaan. Ennen lentomatkailua se vasta pitkä olikin. Tänä päivänäkin rahtilaivamatka Hampurista Buenos Airesiin kestää kuukauden.

Vierailta kysytään useasti: "¿Te gusta Buenos Aires? Te gusta Argentina?". Tykkäätkö? Se on toisaalta urbaania kohteliaisuutta, mutta toisaalta kollektiivista huolta siitä, mitä Argentiinasta oikein muualla ajatellaan tai tiedetään. Ikävä Eurooppaan ja eurooppalaisuuden vaaliminen on silmiin pistävää: Buenos Airesia kutsutaan ylpeästi Etelän Pariisiksi, vaikka on siinä Lontoota, Roomaa, Madridia ja Berliiniäkin.

Argentiinalainen historioitsija Felix Luna kirjoittaa teoksessaan Breve historia de los Argentinos provosoivasti: "Olkaamme rehellisiä: me emme ole lainkaan latinalaisamerikkalaisia". Ilman rotutohtoroinnin approbaturiakin sen voi todeta: Argentiinaa ovat merkittävästi muovanneet myös maahanmuuttajat pohjoisemmasta ja itäisemmästä Euroopasta. Sitten on tietysti myös alkuperäisväestön ja afrikkalaisten orjien surkea kohtalo, jonka vuoksi Argentiina on edelleen maailman "valkoisimpia" maita. Argentiinalaiset samaistuvat enemmän Eurooppaan kuin suurin osa Amerikan mantereiden asukkaista. Lunan teoksen inspiroimana syntyi tangolaulelmani Kaukaisin Euroopan maa.

Argentiinalaiset eivät häpeile samoja asioita kuin suomalaiset. Eurooppa-kaipuuseen liittyy tietysti vertailu Eurooppaan ja huono itsetunto on pitkälti peräisin siitä, että Eurooppa on karannut monessa tilastossa kauas. Argentiinan BKT oli 1929 maailman neljänneksi suurin. Heitä hävettää ennen muuta, miten kaikki on onnistuttu sössimään niin pahasti, että joku Suomikin on mennyt ajat sitten ohi… Monen muun demokratian rakentamisen kanssa kompastelleen kansakunnan tavoin argentiinalaiset sanovat, että heidän maataan on siunattu luonnonvaroilla mutta kirottu politiikalla. Ei ihme, että Argentiinassa nostalgia edelleen kohdistuu aikaan, jolloin Gardel lauloi ja Argentiina oli maailman rikkaimpia maita.

PELOTTELUA

Suomen herraonni loppui eräiden mielestä jo Mannerheimiin, mutta viimeistään Kekkoseen. Itsetuntoa ja kansallista omakuvaa ovat kehittäneet Kekkosslovakian jälkeisessä vapaudessa lähinnä Curt Lindströmin luotsaamat Leijonat ja muuan rovaniemeläinen Kiss-fani, joka räjäytti nationalismin pahimmasta linnakkeesta pölyt pois. Ja Nokia... Vitsi, vitsi.

No, totta puhuen suomalaiset ovat kansainvälistyneet paljon enemmän ja nopeammin kuin suuri osa maailman ihmisistä. Muutos elinaikanani on ollut raju. Koska olen tavannut aika monessa muussakin maassa juntteja, sivistymättömiä, nurkkapatriootteja jne., tämä jatkuva suomalaisen eliitin harjoittama itseruoskinta, monikultturismi ja ylhäältä ohjattu kansainvälisyyspaska on alkanut ottaa minua päähän.

Huonoa itsetuntoamme on myös ovelasti käytetty meitä vastaan, kun meitä on ajettu mukaan kaikenlaisiin kansainvälisiin sopimuksiin. Maahanmuuttokeskustelussakin vakioargumentti on "kansainväliset sopimuksetkin velvoittavat". Tämä priimuksena oleminen alkaa vituttaa monia. Minäkin, entinen ja osin nykyinenkin federalisti, alan esimerkiksi oikeasti miettiä, että romahtaisiko taivas todella niskaamme, jos eroaisimme EU:sta. Enpä usko.

Juuri tällä hetkellä yritetään jo antaa sellaista kuvaa, että Suomi joutuu aasinhattu päässään nurkkaan häpeämään, mikäli se äänestää Timo Soinin pääministerikseen. Itävaltalaisten kättelykielto vuonna 2000 Jörg Heiderin Vapauspuolueen noustua hallitukseen oli lapsellista kiukuttelua, mikä toki ei ole ihme, koska sitä olivat suhmuroimassa Paavo Lipponen ja pari muuta sosialistia.

Tuommoinen ei enää toimi, joten nyt kansaa yritetäänkin ulkomailta asti pelotella, että euron ja Euroopan Unionin kasassa pysyminenkin on suurin piirtein persujen voiton suuruudesta kiinni.

Käy kuinka käy, olen sitä mieltä, että vaikka Perussuomalaiset saisivat 50 % äänistä, se on muulle maailmalle aika yhdentekevää. Suomalainen konsensus ehkä hakee hetken uriaan, mutta mitään suurta muutosta ei tapahdu. Siksi pyydänkin kaikkia muutokseen kykeneviä kauniisti äänestämään Muutosta, niin paljon kuin muutos pelottaakin

PS. Vaikka perussuomalaisten mainostaminen kaikilla rintamilla (jopa tuossa PS-lyhenteessä) on mennyt ihan kohtuuttomuuksiin, niin Muutoksen kulttuuriministeriehdokkaana haluaisin muistuttaa että Persujen Kari Tykkyläinen on ilmoittautunut liikenneministeriehdokkaaksi. Ei ole syytä sitten kellään syyttää peiliä, jos naama 17.4. näyttää väärältä, Soinilta tai Tykkyläiseltä… Sellaista se demokratia on.