JooJoo

Tämäkin blogi on alunperin julkaistu Uudessa Suomessa mutta se on nyt Sensuroitu.
************************************************** ***********
Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoroon Kirjaudu Facebook-tunnuksellasi
jounijokela
New Zealand 1984-2004, Rolling Back Government
29.3.2011 11:46 Jouni Jokela 3 kommenttia

Alkuperäinen teksti on täältä;
http://www.hillsdale.edu/news/imprim...=2004&month=04
käänsin sen Äidinkielelleni syventääkseni omaa ymmärrystäni.
Jaan nyt tätä informaatiota muille saman Äidinkielen omaaville, ymmärrystä en ikävä
kyllä edelleenkään voi tarjota. Käännökseni ei ole hyvää Suomea, mutta minullepa se on "scheiss-egal",
koska;

Information is not knowledge.
Albert Einstein
**************************************
Rolling Back Government: Lessons from New ZealandMaurice P. McTigue
Seuraavassa on mukautettu luento 11. helmikuuta 2004, Hillsdale kampukslta viiden päivän
seminaarista "edellytykset vapaiden markkinoiden kapitalismille".

Jos katsomme historiaa, hallitusten kasvu on moderni ilmiö. Vuodesta 1850 – 1920- 30-luvulle, valtion
osuus BKT: stä useimmissa maailman teollistuneissa maissa oli noin kuusi prosenttia. Tuolta ajalta
lähtien ja erityisesti 1950-luvulta olemme nähneet räjähdyksen valtion osuudesta BKT: stä, paikoin
jopa 35-45 prosenttia. (Ruotsi, tietenkin se pääsi 65 prosenttiin, ja Ruotsissa lähes tuhosi itsensä
seurauksena. Nyt se on alkanut purkaa joitakin sen sosiaalisia ohjelmia pysyäkseen taloudellisesti
kannattavana.) Voidaanko tämä tilanne pysäyttää tai jopa kelata takaisin? Mielipiteeni perustuu
henkilökohtaiseen kokemukseen, ja vastaus on "kyllä". Mutta se edellyttää suurta avoimuutta ja
merkittäviä seurauksia huonoista päätöksistä ja ne eivät ole helppoja asioita saada aikaan.
Sitä mitä me näemme maailmassa tällä hetkellä, kutsuisin hiljaiseksi vallankumoukseksi, joka näkyy
muutoksena siinä miten ihmiset valvovat hallituksen vastuullisuutta. Vanha ajatus vastuusta
yksinkertaisesti totesi, että hallitus vain jakaa määrärahoja. Uusi vastuullisuus perustuu kysymykseen:
"Mitä julkisia etuuksia me saamme rahoille vastineeksi?" Tämä on se normaali kysymys joka aina
kysytään liiketoiminnassa, mutta se ei ole normaali kysymys hallituksille. Ja ne hallitukset jotka tänään
painivat urheasti tämän kysymyksen kanssa, osoittavat varsin erinomaisia tuloksia. Tämä oli varmasti
se peruste jolla aikaansaatiin onnistuneet uudistukset omassa maassani Uudessa-Seelannissa.
Uuden-Seelannin tulo asukasta kohti vuosina ennen 1950-luvun loppua oli suunnilleen kolmenksi paras
maailmassa, heti Yhdysvaltojen ja Kanadan takana. Mutta 1984, sen tulot asukasta kohden oli
vajonnut sijalle 27 maailmassa, Portugalin ja Turkin tasolle. Mutta sen lisäksi myös työttömyysaste oli
11,6 prosenttia, meillä oli ollut 23 vuotta peräkkäin alijäämää (joskus jopa 40 prosenttia BKT: stä),
meidän velka oli kasvanut 65 prosenttiin BKT: stä, ja meidän luottoluokitukset olivat jatkuvasti
alentuneet. Julkisten menot olivat jo 44 prosenttia bruttokansantuotteesta, sijoitusvarallisuutta oli
paennut valtavia määriä, ja valtion valvontaa ja mikrotason ohjaus oli kattavaa kaikilla talouden
tasoilla. Meillä oli valuuttasäännöstelyä joka tarkoitti että en voinut tilata The Economist-lehteä ilman
valtiovarainministeriön lupaa. En voinut ostaa ulkomaisen yhtiön osakkeita luopumatta ensin
kansalaisuudestani. Oli hintavalvonta kaikista tavaroista ja palveluista, kaikissa kaupoissa ja kaikilla
palvelualoilla. Oli palkka valvontaa ja palkkojen jäädyttämistä. En voinut maksaa työntekijälleni
enemmän tai maksaa hänelle bonuksia, jos halusin. Oli tuonnin valvontaa tavaroille joita voisin tuoda
maahan. Oli valtavat tuet teollisuudelle jotta ne pysyisivät kannattavina. Nuoret ihmiset olivat
lähdössä sankoin joukoin.

Menot ja verot
Kun muutos-hallitus valittiin vuonna 1984, se määritteli kolme ongelmaa: liian paljon menoja, liian
paljon verotusta ja liian paljon hallitusta. Kysymys oli siitä, miten leikata menoja ja veroja ja vähentää
valtion roolia taloudessa. No, ensimmäinen asia mitä sinun tarvitsee tehdä tässä tilanteessa on
selvittää, mitä saat dollarilla. Tätä tarkoitusta varten olemme toteuttaneet uutta politiikkaa, jossa
rahaa ei yksinkertaisesti myönnetty valtion virastolle, vaan siellä olisi ostettuja sopimus johtajia ja
virastojen tehtävät oli selvästi rajattu, mitä odotettiin rahalle vastineeksi. Ne joka nyt johtivat
valtion virastoja, olivat valittu maailmanlaajuisen haun perusteella, ja he saivat työsopimusten
viideksi vuodeksi jota voitiin jatkaa kolmella vuodella. Ainoa peruste heidän erottamiseksi
tavoitteiden alittaminen, joten vastavalittu hallitus ei voinut yksinkertaisesti heittää heitä pois,
kuten oli tapahtunut virkamiesten kanssa vanhassa järjestelmässä. Ja tietenkin näillä oli erilaisia
kannustimia, virastojen johtajat olivat kuten toimitusjohtajat yksityisellä sektorilla, he tekivät
selväksi, että seuraavan kerroksen ihmisillä oli erittäin selkeitä tavoitteita, ja että ne todennäköisesti
saavutetaan myös.

Ensimmäinen asia jonka teimme jokaiseen virastoon, oli se että hankkimme poliittista
neuvontaa. Tämä poliittinen neuvoja oli tarkoitus tuottaa voimakasta keskustelua hallituksen ja
viraston johtajien kesken siitä, miten saavutetaan tavoitteet, kuten vähentää nälkää ja
asunnottomuutta. Tämä ei muuten tarkoita, miten hallitus voisi ruokkia tai asuttaa enemmän ihmisiä,
se ei ole tärkeää. Tärkeää on, missä määrin nälkä ja kodittomuus todella vähenee. Toisin sanoen,
teimme selväksi, että tärkeää ei ole, kuinka monet ihmiset ovat avustettavana, vaan kuinka moni
pääsee pois avustuksien parista itsenäiseen elämään.
Kun aloimme käydä läpi tätä prosessia, esitimme myös joitakin peruskysymyksiä
virastoihin. Ensimmäinen kysymys oli: "Mitä sinä teet?" Toinen kysymys on, "Mitä sinun pitäisi tehdä?"
Vastausten perusteella, sitten sanoimme, "lopeta se mitä sinun ei pitäisi tehdä"-eli jos teemme
jotain, joka ei selvästikään ole valtion vastuulla, lopetamme sen tekemisen. Sitten kysyi tärkeimmän
kysymyksen: "Kenen pitäisi maksaa tästä, verovelvollisen, käyttäjän, kuluttajan vai teollisuuden?"
Kysyimme tätä, koska monissa tapauksissa veronmaksajat tukiva asioita, jotka eivät hyödyttäneet
heitä. Ja jos otat palvelujen kustannuksista pois todellisten kuluttajien ja käyttäjien osuuden,
edistät liikakäyttöä ja devalvoit sen mitä itse teet.
Kun aloitimme tämän prosessin, Liikenneministeriössä oli 5600 työntekijää. Kun lopetimme, siellä oli
53. Kun aloitimme, metsäpalveluissa oli 17000 työntekijää. Kun lopetimme, siellä oli 17. Kun haimme
sen töiden ministeriö, se oli 28000 työntekijää. Olin työministerinä, ja oli lopulta ministeriön ainoa
työntekijä. Jälkimmäisessä tapauksessa pääosa mitä ministeriö teki, oli rakentamista ja
konepajateollisuutta, ja siellä on paljon ihmisiä, jotka voivat tehdä sitä myös ilman valtion
osallistumista. Ja jos te sanotte minulle: "Mutta te tapoitte kaikki nämä työpaikat!" No, se vain ei ole
totta. Hallitus lopetti työllistämästä ihmisiä noissa työpaikkoissa, mutta työpaikkoja tarve ei
kadonnut. Kävin tapaamassa joitakin metsureita muutaman kuukauden kuluttua siitä kun he
menettivät valtion työnsä, ja he olivat melko tyytyväisiä. He kertoivat minulle, että he ansaitsivat nyt
noin kolme kertaa sen, mitä heillä oli tapana ansaita aiemmin, ja lisäksi he olivat hämmästyneitä siitä,
että he pystyivät tekemään noin 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin! Sama opetus pätee muihinkin
mainitsemiini työpaikkoihin.

Jotkut asiat, joita valtio oli tekemässä, eivät yksinkertaisesti kuulu valtion tehtäväksi. Joten me
myimme tietoliikenneyhtiöt, lentoyhtiöt, kunnostaminen, tietotekniset palvelut, valtion painatus
toimistot, vakuutusyhtiöt, pankit, arvopaperit, kiinnitykset, rautatiet, bussiliikenteen, hotellit,
laivayhtiöt, maatalouden neuvontapalvelut jne. Tärkeintä oli, kun myimme nämä asiat pois, niiden
tuottavuus kasvoi ja niiden palvelujen kustannukset meni alas, tuottaen merkittäviä etuja
taloudelle. Lisäksi päätimme, että muiden virastojen olisi tehtävä voittoa ja maksaa veroa kuten
valtion omistamien yritysten. Esimerkiksi lennonjohtojärjestelmä, siitä tehtiin erillinen yhtiö, joka
ohjeistuksena oli esittää hyväksyttävää tuottoa ja maksaa veroja, ja sille kerrottiin, että se ei voi
saada mitään sijoituspääomaa sen omistajalta (valtiolta). Teimme näin noin 35 virastolle. Yhdessä
nämä maksoivat meille noin miljardi dollaria vuodessa, nyt ne tuottavat noin miljardi dollaria vuodessa
tuloja ja veroja.

Olemme saavuttaneet 66 prosentn kokonaisvähennyksen koko valtion henkilöstön määrässä. Valtion
osuus bruttokansantuotteesta laski 44 -> 27 prosenttiin. Olimme nyt ylijäämäisiä, ja loimme politiikam
” älä koskaan jätä dollaria pöydälle: Tiesimme, että jos emme pääse eroon tästä rahasta, jotkut pelle
tuhlaisi sen. Eli olemme käyttäneet suurimman osan ylijäämästä velkojen takaisin maksuun, joten
velka putosi 63 prosentista alaspäin 17 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Käytimme loput ylijäämät
vuosittain verohelpotuksiin. Me alensimme tuloverokannat puoleen ja poistimme sekalaiset
verot. Tämän politiikan seurauksena, kasvoivat verotulot 20 prosenttia. Kyllä, Ronald Reagan oli
oikeassa: alhaisempi verokanta todella tuottaa lisää tuloja.

Tuet, koulutus ja kilpailukyky
... Entä tukien muodossa asioihin sekaantuva valtio? Ensiksi meidän on tunnustettava, että suurin
ongelma tuissa on, että ne tekevät ihmisistä riippuvaisia, ja kun ihmiset muuttuvat riippuvaiseksi, he
menettävät innovointikykynsä ja luovuutensa ja muuttuvat yhä riippuvaisemmaksi.
Annan teille esimerkin: Vuoteen 1984 saakka Uuden-Seelannin lammastalous sai noin 44 prosenttia
tuloistaan valtion tukina. Sen merkittävin tuote oli lammas, ja lammasta myytiin kansainvälisillä
markkinoilla noin 12,50 dollarilla (hallituksen kanssa antaa toisen $ 12,50) per ruho. No, poistimme
kaikki lampaiden maataloustuet vuoden kuluessa. Ja tietenkin lampaankasvattajat oli
tyytymättömiä. Mutta kun he hyväksyä sen, että tuet eivät ole tulossa takaisin, he kokosivat joukon
ihmisiä, joiden tehtävänä oli selvittää, miten he voisivat saada 30 dollaria per karitsan ruho. Tiimi
raportoi takaisin, että tämä olisi vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Se edellyttää aivan eri tuotteen
tuottamista, ja sen käsittelyä eri tavalla ja sen myymistä eri markkinoilla. Ja kahden vuoden kuluessa,
vuoteen 1989 mennessä he olivat onnistuneet muokkaamaan 12,50 dollarin tuotteen 30 dollarin
arvoiseksi. Vuoteen 1991 mennessä se oli jo arvoltaan $ 42, vuonna 1994 se oli jo arvoltaan 74 dollaria,
ja vuonna 1999 se oli jo arvoltaan 115 dollaria. Toisin sanoen Uuden-Seelannin lampaanlihan tuotannon
menivät ulos markkinoille ja löysivät ihmisiä, jotka maksaisivat korkeampia hintoja sen
tuotteista. Voit nyt mennä parhaimpiin ravintoloihin Yhdysvalloissa ja ostaa Uuden-Seelannin
lammasta, ja saat maksaa siitä jotain $ 35 ja $ 60 per pauna.
Lienee tarpeetonta sanoa, että koska otimme valtion tuen pois teollisuudelta, oli laajalti ennustettu,
että syntyisi massiivinen ihmisten maastamuutto. Mutta niin ei käynyt. Menetimme vain noin 0,75
prosenttia maatalous yrityksistä ja nämä olivat ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt harjoittaa maataloutta
alunperinkään. Lisäksi jotkut ennustivat huomattavaa askelta kohti suuryrityksiä perheviljelmien
sijaan. Mutta olemme nähneet juuri päinvastaista. Suurmaatalous poistui ja perheviljely laajentui,
luultavasti koska perheet ovat valmiita työskentelemään vähemmällä kuin yritykset. Lopulta se oli
parasta, mitä mahdollisesti olisi voinut tapahtua. Ja se osoittaa, että jos pakotat ihmisten olemaan
luovia ja innovatiivisoa, he löytävät ratkaisuja.
Uuden-Seelannin koulutusjärjestelmä oli epäonnistunut myös. Se epäonnistui kouluttamaan noin 30
prosenttia lapsista erityisesti alemmilla sosioekonomisiin alueilla. Olimme laittaneet enemmän ja
enemmän rahaa koulutukseen 20 vuoden ajan ja saavuttaneet huonompia ja huonompia tuloksia.
Se maksoi meille kaksi kertaa enemmän mutta sai aikaan huonompia tuloksia kuin 20 vuotta
aikaisemmin paljon vähemmällä rahalla. Niinpä päätimme alkaa miettimään, mitä me oikein teemme
täällä. Ensimmäiseksi meidän piti selvittää mihin ne dollarit oikein menee, jotka luulemme
laittavamme koulutukseen. Palkkasimme ulkomaisia konsultteja (koska emme luota omiin yksiköiden
tekemisiin), ja he ilmoittivat, että jokaisesta koulutukseen laitetusta dollarista, 70 senttiä nielaisee
hallinto. Kun kuulimme tästä, poistimme välittömästi kaikki opetuslautakunnat koko maasta. Jokaista
koulua tuli valvomaan hallitus joka valittiin niiden lasten vanhemmista jotka kävivät siinä
koulussa. Annoimme kouluille rahamäärän joka perustui opiskelijoiden määrään, jotka kävivät sitä
koulua, ja täysin ilman ehtoja. Samalla kerroimme vanhemmille että heillä oli ehdoton oikeus valita,
missä heidän lapset menevät kouluun. On täysin vastenmielistä minulle, että joku kertoisi
vanhemmille, että heidän täytyy lähettää lapsensa huonoon kouluun. Me muutimme 4500 koulua
tämän uuden järjestelmän piiriin yhdessä päivässä.

Mutta me menimme vielä pidemmälle: Sallimme yksityisessä omistuksessa olevien koulujen saavan
rahoitetusta täsmälleen samalla tavalla kuin julkisesti omistetuissa kouluissa, joten vanhemmilla oli
mahdollisuus valita mihin koulutus-dollarit menevät. Jälleen kaikki ennustivat, että tulisi opiskelijat
siirtyisivät laajasti julkiselta yksityisiin kouluihin, koska yksityisissä kouluissa oli 14-15 prosenttia
paremmat oppimistulokset. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä ero koulujen välillä katosi noin 18-24
kuukaudessa. Miksi? Koska yhtäkkiä opettajat tajusivat, että jos he menettivät opiskelijoita, he
menettävät myös rahoitusta, ja jos he menettivät rahoitusta, he menettäisivät myös
työpaikkansa. Kahdeksankymmentä viisi prosenttia opiskelijoista oli julkisissa kouluissa tämän
prosessin alussa. Se laski vain noin 84 prosenttiin ensimmäisenä vuonna uudistamisemme
jälkeen. Mutta kolme vuotta myöhemmin, 87 prosenttia opiskelijoista kävi julkisissa kouluissa. Vielä
tärkeämpää oli, että muutimme aiemman 14 tai 15 prosenttia alle kansainvälisen vertailutason olevat
oppimistulokset ylittämään ne noin 14 tai 15 prosentilla.

Entä verotus ja kilpailukyky: Mitä monet julkisella sektorin tänään eivät tunnista, on että haaste
kilpailukyvystä käydään maailmanlaajuisesti. Pääoma ja työvoima voivat liikkua niin vapaasti ja
nopeasti paikasta toiseen, että ainoa tapa estää liiketoimintoja lähtemästä on varmistaa, että
ilmastosi yrityksille on parempi kuin kenenkään muun. Tästä oli erittäin mielenkiintoinen esimerkki
Irlannissa vain kaksi vuotta sitten. Euroopan unioni Ranskan johdolla, suhtautui erittäin kriittisesti
Irlannin veropolitiikkaan -erityisesti yrityksiä koskevaan, koska irlantilaiset olivat supistaneet
yritysten veron 48 prosentista 12 prosenttiin ja yrityksiä tulvi Irlantiin. Euroopan unioni on halunnut
määrätä Irlannille 17 prosentin yhtiöveron sen saattamiseksi yhdenmukaisiksi muiden Euroopan
maiden kanssa. Sanomattakin on selvää, että Irlannti ei suostu siihen. Euroopan yhteisö vastasi
sanomalla, että mitä irlantilaiset tekivät, oli epäoikeudenmukaista kilpailua. Irlannin
valtiovarainministeri oli samaa mieltä: Hän huomautti, että Irlanti kuormitti yrityksiä 12 prosenttia
verolla, kun verorasitus kansalaisille oli vain 10 prosenttia. Joten Irlanti alensi yritysverokantansa myös
10 prosenttiin.

Kun Uudessa-Seelannissa perehdyttiin valtiontulojen keräämisprosessiin, löysimme järjestelmän joka
oli erittäin monimutkainen ja liiketoimintaa sekä yksityisiä päätöksiä vääristävä. Kysyimme itseltämme
muutamia kysymyksiä: Oliko meidän verojärjestelmän tarkoitus kerätä tuloja? Oliko sen tarkoitus
kerätä tuloja ja myös tuottaa sosiaalipalvelja? Vai oliko sen tarkoitus kerätä tuloja, tuottaa
sosiaalipalveluita ja ohjata käyttäytymistä? Päätimme, että sosiaali- ja käyttäytymisen komponentteja
ei ollut mitään järkevää paikkaa verojärjestelmässä. Niinpä päätimme, että meillä olisi vain kaksi tapaa
kerätä tuloja; tulovero ja kulutusvero ja että voisimme yksinkertaistaa kyseisiä järjestelyjä ja samalla
alentaa niitä niin paljon kuin suinkin. Olemme alentaneet korkeimmat tuloveroprosentit 66 -> 33
prosenttiin, ja määrittäneet, että se on suurituloisilla palkansaajilla kiinteä. Lisäksi toimme
pienituloisten verot alas 38 -> 19 prosenttiin, josta siitäkin tuli kiinteä prosentti
matalapalkkaisille. Sen jälkeen määritettiin kulutusveroaste 10 prosenttiin ja kaikki muut verot
poistettiin, pääomavoittojen verotus, kiinteistöverot jne. huolellisesti suunniteltu järjestelmä
tuottaisi täsmälleen samat tulot kuin aiemmin ja esittelimme sen yleisölle nollasummapelinä. Mutta
oikeasti kävikin niin, että saimme 20 prosenttia enemmän verotuloja kuin ennen. Miksi? Meillä ei ollut
sallittu kasvaa velvoitteiden vapaaehtoiseen täyttämiseen. Kun vero on matala, veronmaksajat eivät
työllistä kalliita lakimiehiä ja kirjanpitäjiä löytää porsaanreikiä. Itse asiassa jokainen maa, johon olen
tutustunut maailmassa, joka on huomattavasti yksinkertaistanut ja alentanut verokantoja on
päätynyt saamaan lisää tuloja, ei vähemmän.

Entä asetukset? Sääntelyvaltaa on tavallisesti siirretty valituille virkamiehille jotka sitten rajoittavat
ihmisten vapauksia ilman mitään vastuuta. Nämä asetukset on sitten erittäin vaikea poistaa, sitten
kun ne on säädetty. Mutta löysimme tavan: me yksinkertaisesti kirjoitimme säännöt, joihin ne
perustuvat, uudestaan. Esimerkiksi me kirjoitimme uudet ympäristölait, muuntaen ne ”Resource
Management Act-” ja vähensimme lakitekstin, joka oli 25 tuumaa paksu, 348 sivuun. Me kirjoitimme
uusiksi verolainsäädännön, kaikki tila säädökset ja työsuojelu säädökset. Jotta saimme tehtyä tämän,
etsimme meidän kirkkaimmat aivot yhteen ja käskimme teeskennellä niin kuin meillä ei olisi ollut
ennestään lainkaan lainsäädäntöä ja että säännösten pitäisi luoda meille parhaat mahdolliset
olosuhteet teollisuuden kukoistaa. Sitten verrata sitä sen suhteen, mitä se säästää veroissa. Nämä
uudet lait, käytännössä kumosivat vanhat, mikä tarkoitti, että kaikki nykyiset asetusten kuolivat,
koko erä, joka ikinen.

Näkökulmia siihen, miten valtion tulee toimia.
Mitä olen kertonut, on oikeastaan vain uusi tapa ajatella valtiota. Minäpä kerron teille, kuinka olemme
ratkaisseet meidän hirvi ongelman: Maamme ei ollut suuria alkuperäiskansojen eläimiä kunnes
Englannista tuotiin hirvieläimiä metsästettäväksi. Nämä hirvi pääsivät luontoon ja niistä tuli
inhottavia tuholaisia. Sitten meni 120 vuotta kun niitä yrittettiin poistaa, kunnes eräänä päivänä joku
ehdotti, että me vain antaa ihmisten kasvattaa niitä. Joten me kerroimme maatalousväestölle että he
voisivat ottaa kiinni ja kasvattaa hirviä, kunhan ne pidetään kahdeksan jalkaa korkea aidan sisällä. Ja
meillä ei ole kulunut enää dollariakaan hirvien poistamiseen siitä päivästä lähtien. Ei yhtäkään. Ja
Uusi-Seelanti tuottaa nyt 40 prosenttia maailman markkinoilla olevasta hirvenlihasta. Soveltamalla
yksinkertaista tervettä järkeä, teimme vastuista voimavaran.
Saanen kertoa sinulle viimeisen tarinan: Liikenneministeriö tuli kertomaan meille eräänä päivänä ja
sanoivat haluavansa korottaa ajokortti maksuja. Kun kysyimme miksi, he sanoivat, että kustannukset
uusimisesta eivät tule katetuiksi nykyisillä maksuilla. Sitten kysyimme, miksi meidän pitäisi tehdä
tällaista asiaa ollenkaan. Liikenneministeriön ihmiset selvästi ajatteli, että se oli erittäin tyhmä
kysymys: Jokainen tarvitsee ajokortin, he sanoivat. Sitten huomautin, että sain omani, kun olin
viidentoista ja kysyin: "Mistä on kyse ajokortin uusimisessa kun missään testeissä ei testata
kuljettajan pätevyyttä?" Annoimme heille kymmenen päivää aikaa ajatella tätä uudestaan. Jossain
vaiheessa he ehdottivat meille, että poliisi tarvitsee ajokorttia tunnistamista varten. Me vastasimme,
että tätä tarkoitusta varten on henkilökortti, ei ajokortti. Lopulta he myönsivät, että he eivät keksi
mitään syytä, mitä ajokortti pitää uusia, joten koko prosessi poistettiin! Nyt ajokortti on voimassa,
kunnes henkilö on 74 vuotta vanha, minkä jälkeen hänen täytyy mennä vuosittain lääketieteellisiin
kokeisiin osoittaakseen että hän on edelleen ajokykyinen. Joten me emme ainoastaan välttäneet
uusia maksuja, me poistimme koko osaston. Se mitä minä tarkoitan, on ajattelua eri tavoin.
Tämän suuntaisia suuria asioita tapahtuu Yhdysvalloissa tänään. Et ehkä tiedä, mutta vuonna 1993
kongressi sääti lain nimeltä ”Government Performance and Results Act”. Tämä laki määräsi ministeriöt
tunnistamaan sen strategisen suunnitelman, mitä yhteistä hyvää he oikein yrittävät saavuttaa, ja
raportoimaan vuosittain, mitä he itse ovat tehneet sitä saavuttaakseen. Sen jälkeen, kaksi vuotta
sitten presidentti Bushin pöytään tuotiin niin kutsuttu ”President’s Management Agenda”, joka
vaihtaa tietoa näistä raporteista ja päättää, miten reagoida. Nämä mekanismit ovat lupaavia, jos niitä
käytetään oikein. Mieti tätä: Tällä hetkellä on 178 liittovaltion ohjelmaa, joiden tarkoituksena on
auttaa ihmisiä takaisin töihin. Ne maksaa $ 8,4 miljardia ja 2,4 miljoonaa ihmistä työskentelee tämän
seurauksena. Mutta jos otamme tehokkaimmat kolme ohjelmaa pois niistä 178:sta ja laitamme $ 8,4
miljardia dollaria yksin niihin, tulos olisi todennäköisesti että 14,7 miljoonaa ihmistä löytää
työpaikan. Status quon kustannukset Amerikassa on siis yli 11 miljoonaa työpaikkaa.
Tällainen uusi ajattelu, josta puhun, voisi rakentaa järjestelmän, jossa on todellisia seurauksia
epäonnistuneelle hallinnolle, joka on vastuussa veronmaksajien rahojen käytöstä. Tähän suuntaan
hallitusten tulee edetä.

***********************************************
http://www.youtube.com/watch?v=cyhle6U7oNI

KOMMENTIT:

29.3.2011 12:21 Veikko Kukkonen

“Nuoret ihmiset olivat lähdössä sankoin joukoin”
Jos olet nuori ja älykäs, älä jää makaamaan Suomeen.

29.3.2011 13:06 Markku Talikka

Jos olet nuori mutta et älykäs, jää makaamaan Suomeen.

29.3.2011 17:29 Timo Isosaari

Eihän noin voi tehdä! Kyllä kukkahattutäti tietää paremmin, sedästä puhumattakaan ja se
on jo kirjoitettu sääntökirjaan. Ei voi muuttaa...

***************************************
Kaikki yllä oleva oli suoraa copy-pastea UUDEN SUOMEN BLOGISTA. Huomasin juuri äsken että minulle oli palautettu kaikki muut blogini klöntti-word-docina, mutta tämä puuttui sieltä seasta!

Liitteenä PDF-tallene UUDESTA SUOMESTA. Miksi UUSI SUOMI haluaa sensuroida Maurice P. McTigue:n tekstistä tehdyn käännöksen?