Suuri Adressi
— 23.10.2011 kello 17:19 (901 Lukukertaa)
Suuri adressi on vuonna 1899 kerätty, 522 931 allekirjoitusta sisältänyt adressi joka kerättiin 11 päivän aikana, Silloisten ylioppilaiden toimesta hiihtämällä kylästä kylään keräten.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_adressi
Päivitin Adressin tekstin tähän päivään;
*************************************
"Suurivaltaisin kaikkein armollisin Hallitus ja Eduskunta!
Teidän Keisarillisen Majesteettinne Hallituksen esitys HE 60/2010 on kaikkialla Suomessa herättänyt hämmästystä ja surua.
Suomen kansan ikivanhan oikeuden olla edustajainsa, Valtiosäätyjen, kautta osallisena lainsäädännössä, vahvisti ikuisiksi ajoiksi Keisari Aleksanteri I, jonka muistoa me siunaamme. Tämä oikeus on autuaasti poismenneiden Keisarien, Aleksanteri II ja Aleksanteri III suosiosta yhä kehittynyt ja lähemmin järjestynyt.
Mutta niiden perussäännösten mukaan, jotka julkaistiin HE 60/2010 ohessa, eivät Valtiosäädyt niissä asioissa, joiden selitetään koskevan myös EU:n etuja, saisikaan enää olla osallisina lainsäädännössä sellaisella päättämisoikeudella, joka niillä Suomen perustuslakien mukaan on.
Täten on Julistuskirjan kautta järkytetty yhteiskuntarakennuksemme kulmakivi. Allekirjoittaneet, Suomen kansalaiset kaikista yhteiskuntaluokista, anovat alamaisesti, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne suvaitsisi kuulla sanojamme, kun me nyt Valtaistuimen eteen esille tuomme syvät huolemme siitä kohtalosta, joka kohtaa isänmaatamme, jos sen perustuslaillinen asema rupee horjumaan.
Kaikkein armollisin Pääministeri!
Ylevämielisten Hallitsijainsa turvissa ja lakiensa suojaamana on Suomi lakkaamatta edistynyt, se on aineellisesti vaurastunut ja hengen viljelyksessä varttunut. Kansa on uskollisesti koettanut täyttää velvollisuutensa Hallitsijoitaan ja EU:n valtakuntaa kohtaan. Me tiedämme, että EU:ssa viime aikoina on ollut maallemme vihamielisiä henkilöitä, jotka meitä solvaten ovat koettaneet herättää epäluuloja Suomen kansan uskollisuutta ja rehellisyyttä kohtaan. Mutta me tiedämme myös, että nämä solvaukset eivät perustu totuuteen. Ei ole olemassa maata, jossa kunnioitus esivaltaa ja lakeja kohtaan olisi syvemmälle juurtunut kuin Suomessa. Niiden kuudentoista vuoden kuluessa, joina se on ollut yhdistettynä mahtavaan Euroopan Unioniin, ei ole järjestys Suomen yhteiskunnassa kertaakaan häiriintynyt. Kumousopit eivät siellä milloinkaan ole saaneet jalansijaa. Turvallisuuden ja onnen tunteet ovat yhä enemmän lujittaneet niitä siteitä, jotka Suomesta ovat tehneet erottamattoman osan EU:n valtakuntaa ja jotka kuitenkin ovat sallineet Suomen kansan säilyttää ja kehittää omaa kansallista luonnettaan ja olemustaan, jonka Jumala on sille antanut ja jota ei mikään pakko voi muuksi muuttaa.
Me emme voi uskoa, että Teidän Keisarillisen Majesteettinne korkea tarkoitus on ollut tällä HE 60/ 2010 uhata Suomen oikeusjärjestystä ja sisällistä levollisuutta. Me päinvastoin uskomme, että Teidän Majesteettinne tahtoo armossa suosiolliseen huomioonsa ottaa ne tunteet, mitkä julistuskirja on herättänyt ja käskeä, että sen määräykset ovat saatettavat yhdenmukaisuuteen Suomen perustuslakien kanssa. Me emme voi sydämistämme karkottaa luottamusta Keisarin sanan järkähtämättömyyteen. Mehän tiedämme kaikki, että meidän armollinen Hallitsijamme on koko ihmiskunnalle julistanut, että vallan tulee kunnioittaa oikeutta. Ja pienen kansan oikeus on yhtä kallis kuin suurimmankin, sen isänmaan rakkaus on Kaikkivaltiaan Jumalan edessä avu ja velvollisuus, joista se ei koskaan saa luopua.
Syvimmässä alamaisen uskollisuudessa ja kunnioituksessa pysymme alati.
Kaikkein armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Teidän keisarillisen Majesteettinne nöyrimmät ja uskollisimmat alamaiset."
**************************************
Mutta eihän tällaiset adressit auttaneet v. 1899 sen enempää kuin tänäänkään, vaikka tänään on jo hiukan eri tilanne kuin infran suhteen kuin 1899,,,,
Perkele! 1899 Suomalaiset keräsivät puoli mijoonaa nimeä 11 päivässä sydän talvella hiihtäen. Ei taida olla noista geeneistä enää mitään jäljellä.
Kommentit
Jätä kommentti



Email Blog Entry