Markan paluun aiheuttama auringonpimennys
— 14.12.2011 kello 18:18 (1335 Lukukertaa)
Markkaan palaaminen ja sen aiheuttamat seuraukset ovat kovasti puhuttaneet poliitikkoja viime aikoina. SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen mielestä markan paluusta puhuminen on kansan harhaan johtamista. MTV3:n Huomenta Suomen presidenttitentissä vierailleen Lipposen mukaan markkaan paluusta seuraisi Suomelle valtavat kustannukset. Hänen mukaansa tutkimukset osoittavat, ettei 100 miljardia euroakaan riittäisi.
Astrid Thors puolestaan pani paremmaksi eduskunnan täysistunnossa väittämällä, että hintalappu kansalliseen valuuttaan palaamisesta on 180 miljardia euroa. Ja korosti vielä, että nimenomaan euroa, ei markkaa eikä kruunua.
Suomalaisen journalismin nykytilasta kertoo aika paljon se, että yksikään toimittaja ei ole rohjennut kyseenalaistaa näitä hurjia lukuja eikä tiedustella niiden taustalla olevia tutkimuksia. RKP:n kansanedustaja väittää, että markkaan palaaminen kustantaa Suomen valtion 3,5 vuoden budjetin verran, eikä yksikään toimittaja hetkauta korviaan. Lipposen sadalla miljardillakin pyöritettäisiin Suomen valtiontaloutta kahden kokonaisen vuoden ajan. Sillä ei ole mitään väliä, että markasta euroon siirtymisen kustannuksiksi arvioitiin aikoinaan miljardi euroa, ja nyt vaihto kävisi huomattavasti helpommin. Silläkään ei ole mitään väliä, että ruotsalaiset laskivat aikoinaan, että maksaisi 3,5 miljardia kruunua (eli vajaat 400 miljoonaa euroa) vaihtaa kruunu euroon.
Mutta ei hätää: markkaan palaamisen kustannukset eivät tietenkään rajoitu siihen, että Suomi menettää välittömästi ainakin 180 miljardia euroa sinne ja 100 biljardia tuonne. Asialla on myös vakavampi seurauksia, joista kansalaisia on kiireesti varoitettava, tietenkään turhaan pelotteluun tai paniikin lietsontaan sortumatta, sillä sellainenhan ei kuulu sivistyneeseen hyvinvointivaltioon.
Eurosta eroaminen tulisi aiheuttamaan kansantulon romahduksen. Lainakorot nousisivat vähintään 200 prosenttiin. Huutavan työvoimapulan sijasta meille tulisi oikein urpilaismainen, 90-luvun lamaakin pahempi jättityöttömyys.
Hallituksen onkin pikimmiten perustettava Eurotiedotustoimisto varoittamaan kansalaisia näistä vaaroista. Eurotiedotus voisi hyödyntää niitä argumentteja, joita Eurooppatiedotus aikoinaan käytti kertoessaan kansalaisille, millaiset vitsaukset meitä kohtaisivat, jos kansa äänestäisi väärin EU:hun liittymisestä: tulvat, maanjäristykset, heinäsirkat, tulivuorenpurkaukset ja lopulta auringon peittyminen pysyvästi tuhkapilvien taakse.
Tutkimusten mukaan kaikkein vakavin seuraus markkaan siirtymisestä on kuitenkin niin vakava, että sen kertomiseen tarvitaan arvopresidentti, joka ottaa asian puheeksi joulutervehdyksessään:
Kansalaiset, meedpörjare,
Se on nyt sillä lailla, että jos te ette heti suostu siihen, että Suomi lahjoittaa Saksan pankkiherroille 75 miljardia biljardia, eli 50000 euroa jokaista Suomen nettoveronmaksajaa kohden, niin jokaisen suomalaisperheen esikoispoika kuolee jouluyönä.
Antakaa keisarille se, mikä keisarille kuuluu.
Hyvää joulua. God jul.
Kommentit
Jätä kommentti



Email Blog Entry