View RSS Feed

Petri Kaivanto

Saako toimittaja olla kunnanvaltuutettu?

Arvostele blogikirjoitus
Erkki Valtamäki väittää saaneensa potkut vaihdettuaan kepulaisesta persuksi. Päätoimittaja Eero Hyvönen on selitetellyt jotain muuta, mutta jos Valtamäen blogiinsa liittämä viesti on kopioitu oikein, niin mitäs tätä selittelemään: "Sopimustasi Nelosen Uutisten Pohjanmaan aluetoimittajana ei jatketa. Syynä on valintasi Seinäjoen kaupunginvaltuustoon ja poliittinen aktiivisuutesi."

Samaan aikaan Nelosen/Sanoman uutisia alkaa lukea tanssija-ohjaaja-juontaja-viestintäkouluttaja-koreografi-päivystävä ruttuturpologian dosentti Marco Bjurström, joka ensimmäisessä lähetyksessään ei ollut pysyä nahoissaan. Vaikeaahan se on palleillaan aluksi pysyäkään, kun on tähän asti tehnyt suurimman osan keikoistaan seisten.

SIVURÖNSY: Minuakin muuten harkittiin Nelosen uutisten aloitellessa toimittajaksi ja ehkä uutisankkuriksikin, mutta Hyvönen epäröi palkata minua monipuolisuuteni vuoksi. Samoihin aikoihin ehdottelin Ylen TV1:n viihdetoimitukselle, että alkaisin vetää semmoista formaattia kuin Lyrics Board, joka jo pyöri SVT:llä. Uolevi Taskisen ja kumppaneiden vastaus oli: "Joo, on me sitä katsottu. Ei se formaatti tule ikinä Suomessa toimimaan." Paria vuotta myöhemmin alkoi Bumtsibum. Nami-nami, oikein paljon nami-nami.

Bjurström on kunnostautunut myös politiikassa: kun en ehtinyt Elisabeth Rehnin kampanjahuipennuksen juontajaksi talvella 1994, tilalleni rekrytoitiin Marco, joka muuten sujuvasti loikkasikin vuonna 2000 kierrosten välillä Tarja Halosen vaalivankkureihin, vaikka Rehn kehotti äänestämään Esko Ahoa.

Asiaan. Mikä ammatti aiheuttaa vaalikelvottomuuden? Äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden on ajateltu kulkevan käsi kädessä, mutta onko näin?

Ensinnäkin, valtio on pohjimmiltaan väkivaltakoneisto, jonka toimeenpanevina voimina ovat ennen muuta armeija, poliisi ja vankeinhoito. Näissä ammateissa todella kohtaa poliittisen päätöksenteon ikävimmät seuraukset eikä se voi olla muokkaamatta maailmankuvaa. Voihan sitä toki kasvaa kieroon muissakin hommissa.

Perinteisesti ei ole pidetty sopivana, että aktiiviupseerit kommentoisivat politiikkaa ja poliisitkin ovat säilyttäneet puolueettomuutensa tässä asiassa melko hyvin. Tästä etiketistä on hyvä pitää kiinni. Moni poliisi on ponnistanut politiikkaan, vanhoja ammattisotilaita paljon vähemmän. Ainoa ammattisotilas valtionpäämiehenämme oli marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Suomi on niin pieni maa, että kaikkien kyvyille pitäisi olla käyttöä. Olisi hölmöä estää kenenkään asettuminen ehdolle ammatin tai viran perusteella. Vaalioikeus kuuluu kaikille kansalaisille ja kunnallisvaaleissa ja EU-vaaleissa myös EU-kansalaisille. Ei tästä voi tinkiä, vaikka olisi toki varmasti oikein siunauksellista ja hyödyllistä estää vaikka pariksi vaalikaudeksi kaikkien julkisesta rahasta elävien tahojen edustus eduskunnassa, jotta vaihteeksi saataisiin paisunutta valtiota vähän pienemmäksi. Ja onhan sitä ihan kaikenlaisia päässyt ministereiksikin asti.

Missä ammatissa sitten ei ole sopivaa olla poliittisesti aktiivinen? Saako olla jäsenkirja? Vaikka teoriassa ihmisoikeussopimukset ja perustuslait turvaavat mielipiteen ja -ilmaisunvapauden, käytännössä maailma on paljon julmempi. Yksityisellä sektorilla on aivan selvä, että työnantaja saa tehdä lopullisen rekrytointipäätöksen ihan millä perusteella tahansa ja syrjintään on täysin turhaa puuttua. Muistammehan myös tapauksen Lapin Kansa vs. Johanna Korhonen, josta Korhonen sai 80.000 euron korvaukset. Siinähän ilmeisesti lesbofobian peittelyyn keksittiin irtisanomissyyksi puolison kunnallisvaaliehdokkuuden pimittäminen.

Sen sijaan julkisella puolella ei saisi syrjiä. Esimerkiksi syntyperään tai sukupuoleen perustuva "positiivinen syrjintä" tai kiintiöpolitiikka pitäisi ehdottomasti kitkeä pois. Jos jotakuta syrjitään positiivisesti, se merkitsee automaattisesti että toista syrjitään negatiivisesti. Eli mitään positiivista syrjintää ei ole edes olemassa.

Toimittajia tai toimittajataustaisia kunnanvaltuutettuja on varmaan ollut aiemminkin. Minusta toimittaja voi aivan hyvin toimia valtuutettuna, kunhan hommat pysyvät sopivasti erillään.

Olen viime vuodet arvostellut Suomen tiedotusvälineiden toimittajia, jotka viime vuosina ovat yhä useammin raiskanneet journalismin ja korvanneet sen narsisimilla ja politikoinnilla. Lehtien nimettömät pääkirjoitukset ovat aina vain luokattomampia propagandapläjäyksiä, palstat ja ohjelmat täyttyvät tiedonvälityksen sijaan toimittajien omista mielipiteistä ja ajatuksista: kolumneista, pakinoista, bloggauksista ja muista yksinpuheluista puhumattakaan siitä kuinka toimittajien persoona ja mielipiteet lomittuvat tiedonvälitykseen.

Erityisesti Yleisradion kohdalla tämä kehitys on ollut surullista seurattavaa ja siihen puuttuminen tuntuu olevan käsittämättömän suuri tabu. Itse rinnastaisin Yleisradion toimittajan lähes upseerikuntaan ja poliisiin ja lopettaisin moisen touhuilun.

Kokonaisuuteen verrattuna Valtamäen avustajasopimuksen lopettaminen on melkoisen pieni asia ja kyseessä on kuitenkin pörssiyhtiö. Valtamäen antamien tietojen perusteella kuitenkin Nelosen Uutisilta erittäin tökerösti toimittu. Tai sitten Nelonen ja Hesari nimenomaan haluavat lahjoittaa persulukijat, -katsojat ja -tilaajat muille tiedotusvälineille! Väärää yleisöä mainostajille!!! Nelosen ja Hesarin uskottavuus on minun silmissäni rapautunut pahasti jo ennen tätä ja Bjurströmiä. Eräs ratkaiseva hetki oli reilut 6 vuotta sitten kanavan ensimmäinen presidentinvaalitentti, jossa ehdokkaani Arto Lahti ei esittelyn jälkeen saanut yhtäkään puheenvuoroa. Jos Helsingin Sanomilla onkin kunniakas historia tiedotusvälineenä, niin siitä on jäljellä enää vähäisiä rippeitä.

No niin, oisko siellä Maikkarissa mulle jotain hommaa ja mikä jäsenkirja pitää ottaa, heh-heh?
Jaa

Päivitetty 08.12.2012 klo 20:23, [ARG:5 UNDEFINED]

Kategoriat
Kategorisoimaton

Kommentit

  1. Rekisteröimätön's Avatar
    Kannattaa muistaa sekin, että vielä sotien jälkeen upseereilla ei ollut edes äänioikeutta eduskuntavaaleissa.
    T Kumitonttu
  2. Macabre's Avatar
    Ovatko persut joskus ajaneet hyvinvointivaltion alasajoa? Juuei. No, sitten sitä saa, mitä tilaa.

    Ensinnäkin, valtio on pohjimmiltaan väkivaltakoneisto, jonka toimeenpanevina voimina ovat ennen muuta armeija, poliisi ja vankeinhoito.
    Tarkemmin vielä: toimeenpanevina voimina ovat siis Suomen kansalaiset.
  3. Petri Kaivanto's Avatar
    No, sikäli mikäli ei ole palkka-armeija.

    Kiitos Kumitontulle tiedosta.
  4. Macabre's Avatar
    Lainaa Alkuperäinen kirjoittaja Petri Kaivanto
    No, sikäli mikäli ei ole palkka-armeija.
    Vapaakauppa lienee pahinta myrkkyä valtiolle.
  5. Aki's Avatar
    Hei, olit väsännyt hienon radion muutokselle, Itse suunnittelen toimintaa "vallan uusjako, sitovat kansanäänestykset" kampanjalle, painatan kannatuskaavakkeet 45 000 ja hommaan kynät!
Jätä kommentti Jätä kommentti