View RSS Feed

SuomenLalli - Lahjomaton Kielisoturi Lasse Laaksonen

Bilderberg ja raportointi

Arvostele blogikirjoitus
Jokainen Bilderberg-kokouksen osanottaja uskoo syvästi, että kyseessä on äärimmäisen arvovaltainen seminaari eli siementämö. Sen takia osanottaja uskoo siementen eli häneen istutettujen meemien olevan maailman suurimpia viisauksia ja että juuri niiden meemien mukaan tässä kuitenkin toimitaan ja että ne meemit edustavat parasta, mitä ihmiskunta on tähän aikaan keksinyt.

Kyseessä on systemaattisesti organisoitu maailman parhaiden hypnotisoijien toteuttama aivopesu *).

Koska ministeri on siellä kuitenkin toisaalta valtion rahoilla ja toisaalta aina edustamassa poliittista järjestelmäämme, keräämässä valtiolliseen päätöksentekoomme arvokkaita näkemyksiä ja tietoja ja luomassa suhteita, hänen on pakko raportoida asioista eduskunnalle, presidentille ja myös lehdistölle.

Kun me rehelliset eli siis valehtelemattomat kansalaiset saamme joskus valtiolta osittaisenkin matka-apurahan, niin meidän on etukäteen paljastettava tavoitteemme, suunnitelmamme ja riskimme sekä jälkikäteen raportoitava jopa muutamien vuosien ajan toistuvasti. Tämä kaikki on hyvä ja estää valtion varojen väärinkäyttöä (huomaa partitiivi).

Meillä on oikeus saada tietää kaikki esillä olleet aihepiirit sekä esitettyjen näkemysten vaihtelu ja painotukset sekä osanottajien tunnelmat niitä koskien. Saattaa olla hyväksyttävää, että kaikista aiheista ei ole tarpeen kertoa, kuka niitä on esittänyt tai tukenut tai vastustanut, mutta mitään sisältöä ei saa jättää raportoimatta. Meidän on myös tiedettävä ministerin kanta ko. asioihin tai sitten se, että ministerillä ei ole vielä kantaa.

Meidän on myös tiedettävä, mitä ei kuitenkaan puhuttu tai esitelty, sillä se kertoo, mitkä asiat eivät maailman todellisten johtajien mukaan kuulu valtioiden prioriteettilistaan. Jospa siellä pitäisikin olla asoita, jotka ovat meille tärkeitä, vaikkapa nimeltä mainiten Karjala tai pakkovenäjä Baltiassa ja pakkoruotsi Suomessa.

Varsinaisen agendan lisäksi meidän on tiedettävä oheispalveluista, kuten ruuasta, ohjelmasta ym. Onhan meille kaikille jo tuttua IMF:n johdon seksisikailut. Miksipä ei ole mahdollista, että tarpeeksi yksinkertaisia osanottajia voidaan ohjailla epäsopivin keinoin, kuten lahjoilla, seksillä tai vaikkapa kehumalla suurimpia typeryksiä Financial Timesissä. Sellainen kehu on varmasti kehutulle mieleen ja sen eteen he tekevät mitä tahansa kuin olympiaurheilija dopingia – tai Ahtisaari Nobelin palkinnon saamiseksi puolustelee pakkoruotsia suoraan Stenbäckin lausekääntein.

Eivät he raportoivaa suomalaista ulos kokouksesta heitä – valtaansa käyttäessään he toki kertovat, mitä suomalaisten on tehtävä. Tiedot siis tulevat kyllä ja varmasti samastumiseen tähtäävät rituaalit hoidetaan muuten. Hämmästelenkin pelkuruutensa osoittaneita poliitikkojamme.

Mitä se Ollila siellä enää huseeraa? Eikö hän ole jo kyennyt tuhoamaan Euroopan parhaan yrityksen ennätysnopeasti?

---

*) Lalli on suorittanut Suomen Hypnoosiyhdistyksen järjestämän vuoden mittaisen koulutuksen: "Suggestologiapohjaiset opetus- ja ohjailumenetelmät."
Jaa

Päivitetty 04.06.2012 klo 10:45, [ARG:5 UNDEFINED]

Kategoriat
Kategorisoimaton

Kommentit

  1. JooJoo's Avatar
    Heitän lonkalta loogisen päättelyn jonka tein muistiini tallentuneista eri uutisista, tarkistakaa olenko väärässä;
    USA:n presidentti ei tuonne osallistu koska hänen kaikki käymänsä keskustelut ja yhteydenpitonsa tallennetaan, arkistoidaan ja julkaistaa myöhemmin, koska USA:n (perustus?)lakiiin on niin kirjattu.

    Jos näin on, niin Thomas Jefferson oli viisas mies.
  2. Lasse Laaksonen's Avatar
    Olen lukenut aamulla saman tekstin jostain.

    Suomen valtiosäännön ongelma on se, että ei ole ymmärretty valtion johtajien muuttuvan alkuaikojen rehellisistä ihmisistä länsimaiden pahimmin korruptoituneiksi, jotka eivät lainkaan ota huomioon muualla normaaleja sääntöjä eivätkä välitä noudattaa omaakaan valtiosääntöämme. Tätä hankaloittaa perustuslakituomioistuimen puuttuminen eli koko ajan istuva hallitus voi itse määrätä, mikä on perustuslaki.
Jätä kommentti Jätä kommentti