Suomen puoluekentän tulevaisuus
— 08.06.2012 kello 15:59 (1386 Lukukertaa)
Eduskuntapuolueiden yhteenlaskettu äänien keskiarvo kolmissa viime eduskuntavaaleissa ja kolmissa kunnallisvaaleissa vuosina 2000-2011:
SDP 578 000
KESK 563 000
KOK 553 000
VAS 239 000
VIHR 208 000
PS 148 000 (ilman jytkyä 66 000)
RKP 123 000
KD 116 000
Eduskuntapuolueista jokaisella on yli 100 000 vakituista kannattajaa vaaleista vaaliin, lukuun ottamatta Perussuomalaisia, jonka kannatus on kuitenkin vuodesta toiseen aina vain noussut. Eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla on kannattajia noin 2000-15 000, marginaalinen määrä verrattuna eduskuntapuolueisiin.
Ilman median antamaa ilmaista mainosta, veronmaksajien rahoilla maksettua puolue- ja lehdistötukea ja Soinin Timoa, nousu näiden rinnalle on lähes mahdoton. Ilman mainostusta, rahaa ja koko maata hurmaavaa johtajaa, pienpuolueiden nousu on tehtävä vaikeimman kautta.
Pienpuolueille kannattavinta on yhdistyminen, jotta puolueilla olisi tarpeeksi aktiivisia tekijöitä ympäri Suomen. Kovalla työllä ja internetin voimalla pienpuolueet voivat saada äänensä kuuluviin paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Pienikin voi nousta vanhojen, aikaansaamattomien puolueiden joukkoon eduskuntaan oikeanlaisella sanomalla ja asialla.
Muutos 2011 on täysin uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Jokainen nykyisistä eduskuntapuolueista on edustuksellista demokratiaa kannattavia puolueita, Muutos ajaa suoraa demokratiaa tämän nykyisen edustuksellisen demokratian rinnalle. En näe minkäänlaista syytä miksi tavallinen veronmaksaja vastustaisi suoraa demokratiaa eli sitovia kansanäänestyksiä. Lisäksi Muutos ei sijoita itseään uudenlaisena puolueena vanhahtavalle oikeisto-vasemmisto akselille, mikä taas ei rajoita äänestäjäkuntaa.
Muutoslaisena näkisin mieluiten eduskuntavaalien 2015 puoluekentän tällaisena pienpuolueiden osalta:
Muutos (M11, IPU, VP)
Radikaali vasemmisto (SKP, KTP, STP)
Piraatit (PP+Liberaalit)
Näihin liikkeisiin voisi liittyä Liberaalien lisäksi myös muita kannattajakortteja kerääviä yhdistyksiä koska ne eivät yksinään tule pärjäämään tämänhetkisellä sekavalla puoluekentällä. Senioripuoluetta ja Köyhien Asialla puoluetta on vaikea sijoittaa mihinkään näistä ryhmistä, mutta nekään eivät tule pärjäämään yksinään, vaikka valtiomme onkin täynnä köyhiä ja eläkeläisiä, näihin puolueisiin he eivät silti luota.
Tulevissa eduskuntavaaleissa on joko 3 vahvaa pienpuoluetta tai yli 10 pienryhmää ilman minkäänlaista toivoa.
Kommentit
Jätä kommentti



Email Blog Entry