Melkein naurattaa.
— 21.12.2010 kello 22:42 (260 Lukukertaa)
Onneksi tuo uusi verotyöryhmän ajatusten idioottimaisuus ei tule menemään tuommoisena läpi.
Pelleryhmä tekee "töitä" 2 vuotta ja saa aikaiseksi ehdotuksen jonka tulos on valtiontalouden kannalta plus miinus nolla.
Säästöä ei niitten omienkaan laskujen mukaan tulisi, rikkaille vähän lisää, keskiluokalle vähän lisää ja kaikista heikkotuloisimmilta eniten pois.
Rikkaus ei ole mikään synti eikä häpeä, silti pitäisi kokokansan etua ajatella tämmöisiä miettiessä.
Yksi suuri ongelma onkin siinä että kaikki ajavat jonkun tahon etuja, puolueet,ehdokkaat,tutkijat ja kaikki muutkin.
Olisiko aika muuttaa asioita siltäkin kantilta ja koittaa ajatella kaikkien suomalaisten etuja, eikä aina pelkästään jonkun pienen plokin.
Siinä sitä on kyllä työmaata kerrakseen, olenkohan vähän idealisti,taas.?
Täytyy huomioida että tilaaja on Kokoomus joka aikoo pitää äänestäjistään huolta, tosin itsekkin olen ollut joskus kuntavaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana.
No, jokainen tekee virheitä.
Taas tiedotusvälineet poimivat siitä ainoastaan asuntolainojen korkovähennyksen, kuitenkin sehän on pienin yksittäistä kuluttajaa koskeva murhe.
Kotilalousvähennyskin laitettiin heti urakkahintoihin kun se tuli, nyt jos se pienenee ei mitään merkitystä.
Mutta,mutta sähköveron,polttoaineiden ja mitä muuta siinä olikaan, niitten veronkorotus ensin ja sitten niitten päälle vielä tuleva alv:n korotus.
On siinä veroja kerrakseen.
Televisiossa Tiura kirkkainsilmin väitti että kaikki kompensoitaisiin pienituloisille, eli heillä eivät veroluonteiset menot lisääntyisi.
Eläkeindekseillä ja muilla esim,asumistukien indeksienkorotuksilla kaikki hoituisi. Voi pyhä yksinkertaisuus.
Kuinka tuollaisia hölmöyksiä suustaan päästelevä voi olla kansanedustaja.?
Mikäli yritysverotusta lasketaan ja suurituloisempien myöskin, ja muilla pysyy verotus % paikallaan.
Pieni pääomatulojen korotus, oli ilmeisesti piruilua että siihen voidaan vedota, "kyllä isotuloisiakin rangaistaan."
Samaanaikaan kaikkia veroja nostetaan tasapuolisesti kaikille, yhtälö ei minun huonolla matikkapäälläni ainakaan toimi.
Tuossa joskus kun olin paljon reissussa, sähkölaskuni oli 25€ + verot ja siirtomaksut, loppusumma oli 75€.
Itsellä nykyisin työmatka 220 km suuntaansa, tosin pyhänä lähden ja pe iltana takaisin, ei sentään päivittäin.
Kuitenkin polttoaineisiin pelkästään menee 200€ kuukaudessa, nykyhinnoilla.
Poltoaineveron korotus ja siihen alv:n korotus päälle, siis veronkorotuksen päälle toinen veronkorotus.
Sitten uusi bensa ensivuonna ja sen kautta "luvattu" polttoaineen kulutuksen lisääntyminen.
Mikäli kaikki tapahtuisi olisiko nykyinen laskuni 300€ kuukaudessa, luultavasti ei koko vuodeksi edes riittäisi.
Alivaltiosihteeri Hetemäkikin myönsi itse etteivät nämä verotoimet kaventaisi tuloeroja.
Tämäkin "nestori" väittää että yhtenä tarkoituksena on oikeudenmukaisuuden lisääminen verotuksessa.
Ainakin minulla ja tuolla "sahurilla" on kovasti eri näkemys oikeudenmukaisuudesta.
Tasaveroon pyrkiminen ei ole oikeudenmukaisuutta.
Olisivat mieluummin pyytäneet esityksen Alivaltiosihteeri Simo Frangenilta.
Onneksi nämä eivät tosiaan tule menemään ainakaan näin rajuina läpi.
Kommentit
Jätä kommentti





Email Blog Entry