Suomessakin on uskottu milloin mihinkin parantaviin poppakonsteihin,useat ovat perustuneet luonnonlääkkeisiin. Osa ammoisina aikoina on perustunut erilaisiin jumalalllisiin rukouksiin milloin puita,pensaita tai tulta rukoillen.
Ilmeisen huonosti ovat toimineet joten niistä on sittemmin luovuttu.
Tosin vieläkin taitavat ainakin osa jehovista
Kiitos äänestäjilleni.
Äänestystulos oli huono niin omalta kuin puolueenkin tasolta katsoen.
Mitä sitä turhaan koittaa muuksi muuttaa.
Äänestysinto oli huono,mitä sille pitäisi tehdä.
Olen jo vuosia ihmetellyt mikä siinä on ongelmana ettei nettiäänestystä haluta järjestää.
Tämä olisi äänestysinnon nostaja
Vaalijulisteessani on teksti, puoluepolitiikka ei saa olla esteenä järkeville päätöksille.
Tänä aamuna nettiä selatessa tuli taas esille asia mitä tällä tarkoitan.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) toi sosiaali- ja terveysuudistuksen valmisteluun tiistaina uuden ehdotuksen, mikä jumitti sovun syntymisen
Monesti olen näistäkin asioista kirjoittanut,mutta kertaus on opintojen äiti.
Asioita ajatellaan liian suppeasti,samaa minäkin tietysti teen,joistakin asioista ja se ei ole hyvä.
Netissä pyörii jos jonkinlaista adressia,hyvä kun koitetaan vaikuttaa.
Yhtenä niistä tämä lailisen elinkeinon vastustaminen.
Ongelmana on tässäkin
Katsoin teksi-tv:n kirjoitusta,sanasta sanaan kopioituna se menee näin.
"Tuomiojaa sen sijaan harmittaa YK:n elimiin vallalle päässyt vaalitapa,jossa kalastetaan katteettomillakin lupauksilla."
Kannattaisi puhua samassa asiassa kaikista vaaleista joita Suomessakin pidetään.
Tämä sama asia olisi hyvä muistaa