*
The Economist-lehti listasi maat, joihin tänä vuonna kannattaa syntyä. Ykkösenä listalla on Sveitsi, Suomi on yhdestoista.
"Onnekkaimmat vauvat syntyvät tähän maahan", otsikoi Iltalehti jutun.
Millainen maa on Sveitsi, mikä on suurin ero esimerkiksi Suomeen verrattuna? Miksi mekin emme voisi olla ykkösiä?
*
Ei mikään, Suomessa.
Vuonna 2006 Tarja Tallqvist keräsi 400 000 nimen adressin paremman vanhustenhoidon ja hoitajien työolojen puolesta, itsekin olin yksi allekirjoittajista.
Nyt vasta, vuonna 2012 lopulta on tekeillä vanhuspalvelulaki, jonka piti edes jotenkin korjata Suomen vanhustenhoidon häpeällistä tilaa.
*
Otsikoi päivän iltalehti.
Aivan totta. Siksi tarvittaisiin jotakin muuta kuin vain neljän vuoden välein lupa äänestää ihmistä.
BB:ssä ihmisten äänestäminen voi vaikuttaakin jotain (en tiedä, en ole ikinä katsonut ohjelmaa), mutta kun puhutaan oikeista ja meille kaikille tärkeistä asioista, pitäisi olla tehokkaampikin
*
"Huono poliitikka -> Huonoja päätöksiä -> Ihmiset kärsii -> Äänestetään toista puoluetta -> Ei auta -> Epätoivoisia tekoja."
Edellinen on lainaus Jussi Jääskeläisen kommentista Uudessa Suomessa Marko Sihvosen blogista, jossa keskustellaan pääministeri Kataisen joutumisesta Turussa mahdollisesti uhatuksi väkivallalla. Kommentissa
*
Valtaosa kansanedustajista on ehdolla myös kuntavaaleissa.
Eduskunnan viikkoaikataulu on järjestetty niin, että maanantait on jätetty istunnoista ja valiokuntatyöskentelystä vapaaksi, näin kansanedustajat voivat käyttää maanantaipäivänsä kaupunginhallituksiin ja kunnanvaltuustoihin osallistumiseen. Tai tietysti niin halutessaan