-
Hallituksen jäsen
Tyrvään Sanomat 21.3.2011: Viiden lapsen isä haluaa ajaa lapsiperheiden asioita
(linkki)
"Muutos 2011:n eduskuntaehdokas Kai Leponiemi kertoo olevansa mukana ajaakseen lapsiperheiden asiaa.
"Lapsiperheet on unohdettu. Nostetaan vaan alvia eikä tehdä mitään. Siitä lähtien kun verotuksessa poistettiin lapsivähennys, lapsiperheiden asema on huonontunut."
Hän kannattaa suoraa demokratiaa.
"Kansanäänestyksiä isommista asioista niin kuin Sveitsissä."
Leponiemi on töissä ulkomaan liikenteen ajoesimiehenä rahtiyritys Auramaalla. Hän kertoo, että Auramaan kuljettajat ovat virolaisia. Nämä eivät kuitenkaan ole maahanmuuttajia, vaan asuvat ja heidän kotipaikkansa on Virossa. Kuljetusmatkat suunnitellaan niin, että he pääsevät välillä kotiin.
Ehdokas muistuttaa, että ei ole olemassa yhtä termiä maahanmuuttajat. Näitä on neljänlaisia: kiintiö-, humanitaariset, työperäiset ja muuten vaan maahan muuttavat.
"Hommalla ei ole pohjaa, mutta se ei ole maahanmuuttajien vaan politiikan vika."
Leponiemi asuu Sastamalassa Tyrväänkylässä. Hän täyttää tänä keväänä 44. Hän on 5 lapsen isä; vanhin lapsista on 15-vuotias.
Leponiemi oli viime kunnallisvaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana."
Kirjoittamisen lupa-asetukset
- Sinä et saa aloittaa uusia ketjuja
- Sinä saat kirjoittaa vastauksia
- Sinä et saa lisätä liitteitä
- Sinä et saa muokata kirjoituksiasi
-
Portaalin säännöt