YLE: Helsingin poliisilaitoksen talous- ja omaisuusrikosyksikön tutkimuksissa on paljastunut, että jokaisessa tapauksessa yritykset ovat käyttäneet muodollisesti alihankintayhtiöitä, joiden kautta työntekijöille on maksettu pimeitä palkkoja.
Rikoksia on tutkittu törkeinä veropetoksina ja kirjanpitorikoksina. Tekaistuja kuitteja on tehtailtu noin 4,5 miljoonaa euron arvosta.
Poliisin mukaan siivousliikkeiden johdossa on ollut sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ihmisiä, mutta varsinaisen siivoustyön ovat hoitaneet suurimmaksi osaksi ulkomaalaiset henkilöt.
Useita henkiöitä on ollut vangittuna ja pidätettynä. Tutkinnan aikana on tehty myös kymmeniä kotietsintöjä. Poliisi on takavarikoinut esitutkinnassa käteistä rahaa, kiinteistö ja autoja yli 400 000 euron arvosta.
Helsingin poliisin talousrikosyksikön johtajan Ilkka Koskimäen mukaan siivousalan harmaa taloudesta löytyy nyt paljon samoja piirteitä kuin rakennusalalta.
-Yrityksissä muodostetaan epätodellisia alihankintaketjuja ja laaditaan kirjanpitoon väärennettyjä kuitteja, joilla peitetään pimeää palkanmaksua ja otetaan verottajalle kuuluva raha omaan käyttöön, kertoo Koskimäki.
Poliisin mukaan esitutkintaa on hankaloittanut se, että siivouspalveluja ostaneet yritykset eivät tiedä keitä siivoojia heidän toimitiloissaan on ollut.


Vastaa lainaten

